Ingmar Bergman: Kohtauksia eräästä avioliitosta. (1973) Suom. Risto Hannula. Gummerus 2008, 208 s.

Ingmar Bergman kirjoittaa voimakkaasti ja kärkevästi. Tässä, televisiossakin (1973) nähdyssä sarjassa, on kyse loputtomasta eron tekemisestä pikkuporvarillisuuden läpitunkeman moraalin maailmassa. Se maailma ei siedä kovia ääniä, ei tappeluja, ei mitään minkä naapurit voisivat huomata. Suhteen sisäinen tyhjyys peitetään huolellisesti ystäväviidakolla, teatterissa käynneillä ja illallisilla.

Kirjan pariskunnan ongelmat liittyvät täydelliseen sisäsiisteyteen.

Parhaiten sen osaa kuvata itsessään vaimo, Marianne, joka on terapiassa löytänyt itsestään aina muiden tahtoon sopeutuneen pienen tytön.

Sukupuoliroolit opetetaan hyvin selvästi: tyttö selviää parhaiten oppimalla miellyttämään kaikkia muita. Ja avioliitossa sulkemalla suunsa.

Ingmar Bergman oli pappisperheestä, minkä hän usein ilmoitti elämänmittaiseksi taakakseen. Bergmanin 60-luvun elokuvissa oli eräänlainen Jumala-trilogia: Seitsemäs sinetti, Talven valoa ja Hiljaisuus, joka käsittelee rakkauden ja luterilaisen kirkon välistä kuilua.

Tämä kirja on julkaistu vuonna 1973, jolloin myös televisiosarja tuli ulos. Bergman sanoo takakannessa, että kaikki oli juuri niin pirullista, kuin hän on kirjoittamalla tässä kuvannut. Avioliitto on yhtä pirullinen kuin olisi ero.

Loppupuolella kirjaa näkyy, että myös Johan, aviomies, on opetettu omaan rooliinsa. Hän ei saa missään nimessä osoittaa tunteitaan, mutta hänen on hinnalla millä tahansa kyettävä pärjäämään valitsemassaan ammatissa.

Kun Ingmar Bergman puhuu perheen ja paljon vaativien ammattien yhteensovittamisesta, hän puhuu siitä ehkä ennen kuin tilanne oli täysin karannut käsistä, siis nyt.

Mariannen ja Johanin kahdella tyttärellä ei ole oikeastaan mitään roolia kirjassa. Se johtuu todennäköisesti siitä, että kirjoittaja on mies. Kun hän lisäksi on jatkuvasti poissa joko näytelmäharjoituksissa tai elokuvaamassa, niin lapset ovat ehkä jääneet hänen omassakin elämässään taka-alalle.

Kun lapset alkavat oirehtia, tulee aika tehdä toisenlainen elokuva, lasten näkökulmasta. Bergman tekikin sen. Sen nimi on Fanny ja Alexander. Siitä hän sai toisen Oscarinsa, ensimmäinen tuli elokuvaversioksi tiivistetystä Kohtauksia eräästä avioliitosta.

YLEn Teema on näyttänyt Bergmanin kuoleman jälkeen joitakin hänen ohjaamiaan elokuvia, mutta nämä avioliittodraamat eivät ole ainakaan vielä olleet ohjelmassa. Hyvä että saimme edes tekstin ja edes 30 vuotta myöhemmin.