Vitali Dobrinin: Väinämöisen venehen jälki. Öljyvärimaalausten näyttely Galleria Justuksessa 29. huhtikuuta asti.

Ikiaikainen tarinan kerronta, vahva tunnelataus ja hieno tekninen taito lyövät kättä taidemaalari Vitali Dobrinin näyttelyssä Justus Galleriassa. Näyttelyn aiheina ovat Kalevalan tarinat ja nykyisen Karjalan autioituvat kylät iäkkäine asukkaineen. Monitasoisissa maalauksissaan taiteilija osoittaa kunnioitusta runonlaulajille ja kantaa huolta karjalaiskylien kohtalosta.

Dobrinin kiinnostus Kalevalaan ja Vienan Karjalaan selittyy ainakin osaksi sillä, että hän on kotoisin Uhtualta, syntynyt siellä vuonna 1955. Hän opiskeli Leningradin Herzenin taidekorkeakoulussa kuvataiteilijaksi ja palasi sitten kotiseudulleen Vienan Karjalaan. Nykyisin hän asuu Kostamuksessa.

1990-luvulla Dobrinin aloitti Kalevalan kuvitustyön, ja hänen kuvittamanaan eepos on julkaistu venäjäksi. Jo 1988 hän kiersi Elias Lönnrotin runonkeruureittejä Kainuussa ja maalasi kohteita, joista Lönnrot kertoo. Näyttelyssä on tuolta vuodelta yksi työ Runonlaulajien maa. Siinä on kuvattu ihmisiä fotorealistisesti ja vieressä on maisema. Se muistuttaa suomalaista ”kansallismaisemaa”, kun vesistö ja saaria on nähty korkealta kalliolta. Muut näyttelytyöt ovat -90 ja 2000-luvuilta. Kalevala-maalaukset ovat syntyneet taiteilijan kuvitustyön yhteydessä.

Tähän kokonaisuuteen kuuluu kaikkiaan 54 maalausta, mutta valitettavasti niistä mahtui Justus Galleriaan vain 21. Värikkäät ja isot maalaukset vaativat tilaa ympärilleen. Nytkin tila täyttyy ääriään myöten.

Dobrininilla on tekniikka niin hyvin hallussaan, että hän pystyy leikittelemään ja kokeilemaan monella tavalla. Maalauksissa on useita tasoja niin sisällön kuin visuaalisen ilmaisunkin puolesta. Lähes kaikissa teoksissa kuvapinta on rikottu useampaan osaan. Joskus kangas on osina, joskus jako tapahtuu maalaamalla tai materiaalia vaihtamalla, kuten Marjatta-kuvassa.

Hieno esimerkki moniosaisesta maalauksesta on Iso ikkuna. Se kertoo karjalaismummosta ja hänen maisemastaan. Kuva muodostuu kuudesta ruudusta. Nainen on esitetty pikseleinä kuin tietokoneen ruudulla. Maisema taas on mitä maalauksellisin. Useammassa karjalaiskyläaiheessa ihmisten fotorealistisesti esitetyt kasvot pomppaavat esiin maalauksesta. Niiden uurteet ilmentävät elämän kokemuksen kauneutta.

Dobrininin Kalevala-kuvissa ei pölise vanhahtavuus. Naisten naurattaja Lemminkäisen taustalla on alastomia naisia. Marjatan sylissä kukoistaa kaunis poikalapsi, jonka kuninkaaksi julistamisesta Väinämöinen närkästyi, otti ja lähti. Tästä kertoo näyttelylle nimenkin antanut rauhallisen kaunis maalaus Väinämöisen venehen jälki.

Laulajaukkoja esittävät Väinämöisen pelastus ja Runonlaulaja. Tiukasti rajattuja kasvokuvia vallitsee maaginen katse. Väinämöisen parrasta ja hiuksista syntyy liike, jollainen luo tunnelmaa myös Ilmattaren kuvassa.

Kullervon kirous on hyvä esimerkki siitä, kuinka Dobrinin saa muodon palvelemaan sisältöä. Kolmiosaisesta maalauksesta työntyy Kullervo lähemmäksi katsojaa ja ristiaihe korostaa hänen kärsimystään.

Tshasounan männikön muisti ja Pohjolan asukas -maalauksissa taiteilija on päälle maalaamalla syventänyt tarinaa. Kehyksiinkin teos paikoin laajenee.

Näyttely on Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksen, Lestijokiseudun Venäjä-Seuran ja Kannuksen kulttuuritoimen yhteistyön tulos.