(KP)Sijoitusklubi WinCapita - tai oikeastaan klubin häviäminen - on synnyttänyt runsaasti tunteita. Poliisi on varoittanit WinCapita-yhtiöön sijoittaneita suomalaisia välttämään väkivaltaa tunteiden ilmaisemisessa.
– Kahdesta lähteestä on tullut tietoa, että olisi jo tapahtunut jotain, ja että olisi myös suunniteltu jotain, joka ei ole kovin järkevää. Eli että käytettäisiin väkivaltaa. Nyt olisi syytä olla ja antaa poliisille työrauha, rikostarkastaja Markku Ranta-aho keskusrikospoliisista sanoo Aamulehdelle.
WinCapita-yhtiön häviäminen kuin tuhka tuuleen on hämmentänyt suomalaisia. WinCapita lupasi jopa 400 prosentin tuoton siihen sijoittaneille.
Poliisi toivoo, että yhtiöön sijoittaneet ottaisivat yhteyttä.
Aamulehden tietojen mukaan WinCapita-klubin toiminta on ollut vilkkainta juuri Kuopiossa ja Pohjanmaalla. Jäseniä lienee kuitenkin myös Tampereella ja Helsingissä.