Vuosia sitten Oulussa vietettiin vanhojen morsiamien entisiin hääpukuihin pukeutumisen juhlaa. Nuo jo vähän rupsahtaneetkin, muutama koko sitten häitänsä viettäneet, entiset morsiamet, marssivat kulkueena pitkin Oulun Rotuaaria vanhat morsiuspuvut yllään. Pääsivät tempauksellaan kymppiuutisten kevennykseen.
Kristinuskon alkuaikoina pääsiäisenä kastettiin aina massoittain porukkaa. Vanha ihminen upotettiin kasteveteen ja tilalle tuli uusi, Karitsan veressä puhdistettu Kristuksen morsian. Kristus on sulhanen ja jokainen kastettu hänen morsiamensa, sukupuolella ei väliä. Kihlauksen on tapahduttava täällä ajassa , mutta hääkarkelot ovat vasta taivaassa. Tämä on vanhaa kristillistä morsiusmystiikkaa.
Pääsiäisenä kastetut vaelsivat sitten koko viikon uudet kastevaatteet yllään julistaen näin kristityksi tulemisen iloa. Siinäpä siirtymäriittiä kerrakseen! Kulkea viikko valkeassa albassa, se saattaisi jo tuntua joltakin. Vähitellen tuo tapa jäi pois. Harmi, että jäi. Juuri nyt on menossa tuo viikko, jolloin uudet kuteet, kevään muodin mukaan leikatut valkeat, pitäisi vilkkua keskuudessamme.
Minulla olisi ehdotus. Jospa kaivaisimme muistojen kätköistä esiin kastepukumme tai kuvan kastehetkestämme, edes mielikuvan. Ja kertaisimme tuon tapahtuman ajatuksissamme.
Oma kastepukuni ei minulle enää mahdu. Mutta, olenko muutenkin kasvanut sellaisiin henkisiin ja hengellisiin mittoihin, että yksinkertainen usko ja luottamus Jumalaan on mahdoton sovittaa nykyisen elämäni mittoihin? Tällä älyllä ja kokemuksen määrällä kyselen, onko mitään järkeä yksinkertaisessa uskossa ja luottamuksessa? Ei ole.... järkeä.
Mutta ei ole minullakaan sitä kylliksi panna tämän maailman asioita hyvään järjestykseen, ei edes omiani.
Elämä ei ole järkevää. Elämä on mysteeri, jo sen syntyminen on sitä, vaikka miten hyvin dna:t selvitämme. Elämänmenokin jää mysteeriksi. Vaikka millaisia hallintakeinoja keksisimme, se ei käyttäydy meidän lakiemme mukaan. Uskon syntyminen, kaste ja ehtoollinen, samoin kuin Jumalan armo ja anteeksiantamus ovat mysteeri.
Kastettuina, Kristuksen morsiamina, meidät valkeavaatteiset on kutsuttu löytöretkelle käymään rohkeasti päin uskon mysteeriä, ei selvittääksemme sen, vaan löytääksemme siitä itsellemme elämän, yltäkylläisen ja iankaikkisen.
Kirjoittaja työskentelee oppilaitospastorina Kokkolassa.
