TAMPERE

Tampereen Työväenteatteri on tuonut 1980-luvun kiitetyn ja paljon esitetyn Amadeus-näytelmän päänäyttämölleen. Monilla on muistissa myös Milos Formanin samanniminen hieno elokuva, joka pohjautuu tähän Peter Shafferin näytelmään. Nimestään huolimatta näytelmä ei varsinaisesti keskity säveltäjä nero Wolfgang Amadeus Mozartin elämään, vaan Salieri-nimiseen hovisäveltäjään, joka kaikin tavoin pyrkii tuhoamaan nuoren Amadeuksen uraa.

Salieri on aikalaisista ainoa joka ymmärtää Mozartin musiikin ainutkertaisuuden ja jumalallisuuden. Hän on aina luullut että Jumala oli varannut suuren säveltäjämestarin roolin hänelle. Niinpä Salierin uhmasta ja katkeruudesta Jumalaa kohtaan tulee vavahduttaa seurattavaa. Valistuksen ajan ihminen on heräämässä ja kyseenalaistaa jumalallisen kaikki voipaisuuden.

Katja Krohnin ohjauksessa on oopperamaisuuden tuntua. Visuaalisesti esitys on aivan huikean runsas ja se hyödyntää suuren näyttämön seinäpintoja ja modernia videotekniikkaa loistavasti. Tästä lavastaja Hannu Lindholm, videosuunnittelija Timo Nyman ja valosuunnittelija Timo Alhanen ansaitsevat suuret kiitokset. Myös Tellervo Helmisen puvustus vie katsojan 1700-luvun Itävallan hoviin luontevasti. Sitä en tosin ymmärtänyt, miksi nuorella Amadeuksella oli suorat housut? Ehkä sillä haluttiin korostaa Mozartin luonnonlapsen luonnetta. Kaiken kruunaa Mozartin huikea musiikki joka jylisee läpi koko suuren salin jäsentäen esitystä dramaturgisesti.

Jari Ahola Amadeuksen roolissa suoriutuu kyllä tehtävästään, mutta ei käytä sen kaikkia mahdollisuuksia hyväkseen. Myös suurella näyttämöllä on lupa nyansoida. Auvo Vihron Salierin rooli on vaativa. Näytelmässä hän joutuu siirtymään kuolevasta vanhuksesta hetkessä kolmikymppiseksi nuorukaiseksi ja takaisin. Vihron Salieri on analyyttisena tunnetun TTT:n luottonäyttelijän taiteellinen täysosuma. Kateuden kuolemansyntiin sairastuvan Salierin työ on vavahduttavaa seurattavaa. Kaisa Mattila Mozartin puoliso Constanzena tekee roolinsa myös taiten. Muista töistä kannattaa mainita Itävallan keisari esittävä Vesa Kietäväinen. Hänen musiikista täysin ymmärtämätön hallitsijansa on mainio karikatyyri.

Amadeus on näytelmä elämän merkityksellisyyden kaipuusta. Se on hyvä oppitunti siitä että suurin osa meistä ei jätä jälkipolville mitään kuolematonta ja ihmisinä olemme loppuun saakka kovin keskeneräisiä. Kyse onkin vain siitä, että tunnistamme itsessämme nämä piirteet ja opimme hyväksymään ne.