Volkswagen Tiguan kulkee valtavirrassa.Autoilijoiden tarve ajaa maastossa ei ole oleellisesti lisääntynyt viime vuosina, pikemminkin päinvastoin. Silti citymaasturien menekin kasvulle ei näy loppua.
Osin kaupankäyntiä selittävät markkinoille jatkuvasti tulevat entistä energiaystävällisemmät mallit. Tarkemmin tutkittuna monetkaan citymaasturit eivät ole sellaisia energiasyöppöjä kuin on annettu ymmärtää.
Volkswagen ei ole maasturimarkkinoilta juuri euroja kerännyt ennen kuin nyt, kun merkki rakensi kokonaan uuden Tiguan-mallin.
Tiguanin yksi erikoisuus on nimi. Mallin nimestä pidettiin laaja kansanäänestys. Toteutumatta jäivät muun muassa mallinimet Namib, Samun ja Rockton.
Erikoista on myös se, että Tiguanin ainoa alkuvaiheessa myynnissä oleva bensakone on vain 1,4-litrainen. Paperilla moottorin koko näyttää heppoiselta, mutta todellisuudessa ahdetun koneen tehot riittävät tämänkin kokoiseen autoon. Ainoa nyt myynnissä oleva dieselmoottori on 2,0-litrainen. Toisaalta Tiguanin yksi myyntivaltti on automaattivaihteistoinen diesel-kone.
Volkswagenin neliveto tarkoittaa sitä, että pitävällä pinnalla etupyörät vetävät, mutta pidon heikentyessä takatassutkin astuvat peliin.
Sisätiloiltaan Tiguan näyttää ja tuntuu heti Volkswagenilta. Tiguanissa on samoja elementtejä kuin esimerkiksi Golfin plussakoossa.
Sisällä on tilaa etenkin korkeussuuntaan. Takapenkkiläisillä on jopa ruhtinaallisesti jalkatilaa, mutta toisaalta tavaratila ei ole kovin pitkä. Jos tavaratilaa tarvitaan enemmän, takapenkit kaatuvat, mutta lisätilasta ei saa tasaista lattiaa.
Varustelutasossa Volkswagen on petrannut menneistä vuosista. Harvan tämän hintaisen mallin vakiovarustukseen kuuluu esimerkiksi kuuden cd:n kosketusnäytöllinen soitin. Vakiopakettiin kuuluvat muun muassa erillisilmastoinnit, vakionopeudensäädin sekä takapenkkiläisten jalkatiloihin omat suuttimet etuistuinten välissä.
Turvallisuusasiat lienevät kunnossa, sillä malli sai Euro NCAP -törmäystestissä aikuisten kolariturvallisuudesta maksimitähdet.
Lisähintaisia varusteita koeajoautossa olivat muun muassa kääntyvät ksenonvalot sekä pysäköintiavustin ja -tutkat niin eteen kuin taakse. Ksenonien valaisukykyä on jo moneen otteeseen kehuttu, mutta kääntyvämalliset valot ovat kuin piste i:n päälle. Esimerkiksi risteyksestä lähdettäessä lisävalo näyttää kääntyvälle puolelle etukulmaan lisävaloa.
Etu- ja takakulmissa olevien ”silmien” avulla Tiguan osaa ajaa kadulla taskuun ihan itsekseen. Järjestelmä tulee kytkeä päälle ohitettaessa autoa, jonka edessä on tyhjä parkkiruutu. Nopeus- ja kierroslukumittareiden keskellä oleva näyttö kertoo, kuinka paljon pysäköintiruudun ohi tulee ajaa. Tämän jälkeen pakki päälle ja auto kääntää automaattisesti rattia ja peruuttaa pysäköintiruutuun. Käytännössä samaan aikaa tulee painella hiljalleen jarrua. Tai ainakin tuntuu siltä, kun ei uskalla antaa auton ihan itsekseen viedä. Kun auto on kadun reunassa suorassa, näyttöön tulee teksti ”pysäköinti on valmis”.
Järjestelmä on ihan fiksu, mutta muutaman kokeilun perusteella on vaikea luottaa auton omaan etenemiseen. Uusista tekniikoista tämä, jos mikä, vaatii totuttelua. Koeajopäivinä pyrytti lunta, mutta tutkan silmät puskureissa toimivat varsin hyvin.
Varustelutasoja Tiguanissa on kolme: Trend & Fun sekä Sport & Style -mallit ovat normaaliin kaupunki- ja maantieajoon. Track & Field -varustelutaso soveltuu oikeasti maastossa liikkuville.
Tiguanin myynti on alkanut lupaavasti. Nykyisillä CO2-hinnoilla automaattivaihteistoinen diesel on houkutteleva vaihtoehto etenkin enemmän ajaville. Kulutuslukemat niin diesel- kuin bensamoottoreillakin ovat hyvin kilpailukykyiset.
Vaikka Tiguan on täysin uusi malli, se on selvästi Volkswagen-tyylinen. Joka merkin tyylistä pitää, ihastuu myös Tiguaniin.
hannu.lehto@kpk.fi