KOKKOLAKeski-Pohjanmaan konservatoriolla esiintyi perjantaina ensi kertaa soolona Suomessa bandoneonin huipputaitaja Per Arne Glorvigen. Konsertissa kuultiin argentiinalaisia tangoja, norjalaisia ”gringoja” ja (kirjaimellisesti) ilmeikästä uutta musiikkia.

Soittimen kaunis, monipuolinen ääni pääsi oikeuksiinsa dynamiikan ja rytmiikan salat taitavan soittajan käsissä. Erityisen herkullisesti hän käytti taukoja. Rento ja huumorintajuinen esiintyjä oli lavalla kotonaan ja piti yleisön hyppysissään taituruudellaan, herkkyydellään ja läsnäolollaan. Tuntui, että soittaja jatkuvasti keskusteli sävelin soittimensa kanssa, mutta samalla avasi tilanteen kuulijoille.

Mies valloitti tilan ja yleisönsä alkamalla suoraan soittaa Piazzollan lempeän hyväntuulista Pedro y Pedro -tangoa. Suomalaiseen mollitangoon tottuneelle duuriset sisarensa olivat korvia hivelevän elämänrikkaita. Arolaksen El Marne oli tangopoljennon kanssa kivahteleva, leikittelevä ja voimakas. Cobianin Mi Refugio kosketti samanaikaisella surumielisyydellään ja hyväntuulisuudellaan. Kappale vaihtui lennosta de Caron La Rayuelaan, joka taas oli vauhdikkaan rytminen ja hilpeä. Bardin tango oli edelleen taiturillinen ja sävykäs, mutta yllätin itseni miettimästä vaikean instrumentin soittoteknisiä asioita. Ehkä soittajan kappaleessa käyttämät nuotit vaikuttivat heittäytymisen välittömyyteen.

Maanmiehensä Edvard Griegin sarjasta Lyyrisiä lauluja viisi kappaletta sopii tälle diatoniselle instrumentille. Kaikki viisi kuultiin konsertissa. Soittimen tuomien sävyjen takia hän kutsuu kappaleita ”gringoiksi”. Musiikin sävy oli suomalaiselle tutumpaa: jylhää ja jäyhää. Antautumista ja energiaa oli kuultavissa myös, muttei samaa elämässä ryvettyneisyyttä kuin tangoissa. Ehkä kunnioitus klassikoita kohtaan piti heittäytymisen aisoissa – riskin ottamista olisi kaivannut hivenen lisää. Viimeinen kappale Norwegisch Op.12 nr.6 kuitenkin pelasti sarjan! Se oli ylpeä ja saarnaavan urkumainen, norjalaisen kansanmusiikin sävyttämä kappale.

Esityksen keskellä vaihdettiin soitinta ja sillä tulkittiin illan koskettavin kappale, Piazzollan Tristezas de un AA. Se oli kunnianosoitus niin bandoneon -rakentaja Alfred Arnoldille ja hänen soittimilleen kuin säveltäjän ja hänen puolisonsa vaikealle suhteelle. Kappaleessa kuului pohdinta, tuska, toivo, lempeys ja ankara intohimo. Se liikutti kyyneliin asti.

Lejania, Jonerin kaipaava kappale ei päässyt koskettamaan enää niin syvältä, mutta esityksen viimeinen kappale, Kagelin ilmeitä myöten sävelletty Pandoras Box oli täydellinen lopetus. Siinä esiteltiin niin soittimen kuin soittajan monipuolisuutta uuden musiikin avulla.

Glorvigen on huimaava esittäjä. Yllätyksellinen ja ekspressiivinen, ääntelyitä ja tuolin ympäri pyörähdyksiä sisältänyt teos esitettiin niin tosissaan, että huumori pääsi esiin. Örisevä pappa päästi ilmat haitaristaan! Yleisö palkittiin ylimääräisellä: svengaavalla kappaleella, jossa esiintyjä lauloi taidokkaasti ja bandeonsäestyksessä kuuluivat bassot ja perkussiotkin. Glorvigen ja bandoneon – ainutlaatuinen yhdistelmä.