Tiina RuotsalaKOKKOLA (KP)Kokkolassa on nyt nähty lyhyen ajan sisään kaksi H.C. Andersenin Satakieli-sadun innoittamaa musiikkipitoista esitystä . Kuukausi sitten kuultiin Pekka Jalkasen sävellys Satakieli kantaesityksenä Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin ja Sinikka Sokan voimin, ja keskiviikkona oli vuorossa ooppera- ja teatteriseurue Kapsäkin esitys Ruhtinaan lasisydän.
Jalkasen teos tutustutti kaikenikäiset nykymusiikin osin vaativaan maailmaan ja oli vireeltään kaunis. Kapsäkki puolestaan siivitti tarinaa tunnetuin oopperasävelin. Heti alkutahdeista tehtiin selväksi, että nyt on lupa nauraa vaikka sairaalle ruhtinaalle.
Jos Giuseppe Verdin sävelmaailma toikin esitykseen vakavampia sävyjä, niin päällimmäisenä esityksestä poistuessa mielessä soivat kyllä W.A. Mozartin hilpeät sävelet. Mozart oli aikansa hittinikkari, siitä ei päästä mihinkään. Musiikki menee edelleen jopa jalan alle ja saa hyväntuuliseksi.
Vajaan tunnin mittainen koko perheen esitys ei jäänyt jahkailemaan syntyjä syviä, vaan tarina kerrottiin nopeassa, hieman sketsimäisessä tempossa. Moni vitsi vain oli sitä luokkaa, että aikuisena pohdin, paljonko ne avautuivat lapsille. Hauskaa ruhtinaan ja alamaisten seurassa oli, ja toki nuori seuralaiseni hämmästeli esityksen jälkeen sitä, kuinka oopperassa olikaan näin mukavaa. Moni suomalainen – niin lapsi kuin aikuinen – yhdistää ooppera-sanan vaikeaan ja siksipä myös tylsään taidemuotoon.
Mutta silti. Jos koko perheen esityksessä aikuiset nauravat enemmän kuin lapset, niin silloin teoksen perusvire ei ole oikea. Lapsi kokee usein kiusalliseksi tilanteen, jossa aikuiset tyrskivät ilman selvää syytä.
Kapsäkki vieraili pienellä miehityksellä, ja se oli hienoinen pettymys nuorelle seuralaiselle. Roolihahmoja olisi saanut olla vaikka enemmänkin.
Niko Kumpuvaaralla oli esityksessä suurin urakka. Linnustajan roolinsa lisäksi hän säesti niin aariat kuin tapahtumat näyttämöllä ja teki sen niin taitavasti, että harmonikka sulautui osaksi esitystä. Anu Hostikka oli aivan valloittavan energinen hupakko Colombine, ja hänen äänensä soi konservatorion salissa kaikkein upeimmin. Toki viekas Figaro, Juha Hostikka, säväytti hänkin, mutta Jyri Lahtinen oli ruhtinaan roolissa vaisu.
– Ehkä se johtui siitä, että ruhtinas oli niin sairas, kuiskasi myötätuntoinen vierustoveri.