KOKKOLA

Ginastera, Pärt, Murto, Reich. Signe Steimane, viulu, Antti Kortelainen, viulu, Anna-Leena Kangas, alttoviulu, Lauri Pulakka, sello, Tero Tavaila, piano, Mika Väyrynen, harmonikka, Matti Vanhamäki, miksaus.

Talviharmonikkaviikon tiistai-illan konsertti Kokkolan konservatorion salissa piti sisällään argentiinalaista, virolaista, suomalaista ja yhdysvaltalaista 1900- luvun taidemusiikkia.

Alberto Ginasteran ”Jousikvartetto no.1” tulkitsivat Antti Kortelainen (viulu), Signe Steimane (viulu), Anna- Leena Kangas (alttoviulu) ja Lauri Pulakka (sello). Ginasteran sävellys, jossa jousisoitinten äänimaailman rajattomuus taas todistettiin, oli hurmaava ja kiihkeä. Teoksen sisällä soiva säveltäjän perimä, eli taustalla selvästi vaikuttava argentiinalainen kansanmusiikki, kuulsi sävellyksen sointimaailmasta läpi tyylikkäästi, rytmien ja harmonioiden avustuksella. Vaikkei teoksessa selviä lainauksia argentiinalaisesta kansanmusiikista olekaan.

Antti Kortelaisen (viulu) ja Tero Tavailan (piano) tulkinta Arvo Pärtin minimalistisesta ”Spiegel im Spiegel”- sävellyksestä oli hillitty. Vuonna 1978 sävelletty teos on kaunis ja yksinkertainen, ja kuuluu Pärtin ”tintinnabuli (kellonhelke)”- tyylikauden sävellyksiin, joiden yhtenä luonnehdintana voisi pitää pieniä sävelaskelia ja staattista sointukuvaa.

Illan kantaesitys oli Matti Murron ”Kvintetti harmonikalle ja jousikvartetolle”, jonka esittämisestä Chydenius- kapellin muusikot, ja Mika Väyrynen (harmonikka) silminnähden nauttivat. Teos oli hurmaava ja miellyttävä.

Väliajan jälkeen Signe Steimane, Antti Kortelainen, Anna- Leena Kangas, Lauri Pulakka ja ääninauha esittivät Steve Reichin ”Different Trains”- teoksen. Äänisävellys on saanut muotonsa tekijälleen hyvin henkilökohtaisista aineksista; oman lapsuuden jännittävistä junamatkoista vanhemmalta toiselle, ja siitä ajatuksesta, että juna liikkuisikin toisen maailmansodan aikaisessa Itä-Euroopassa, määränpäänään keskitysleiri.

Olen paljon pohtinut sitä, mikä, ehkä musiikinhistoriallinen raja, antaa vain jollekin elektroniselle musiikille taidemusiikin leiman. Ympäri maailmaa on tehty ja tehdään koko ajan hyvin mielenkiintoista ja taidokasta, älykästä ja perusteltua elektronista musiikkia, jota ei jostain syystä sitten kuitenkaan, ehkä myös tekijöidensäkin toivomuksesta, luonnehdita taidemusiikiksi.

Reichin teoksen hypnoottiseen tilaan tainnuttava, toistoa tulvillaan oleva äänimaailma, ja teoksen ahdistavakin syvyys kosketti ja sai aikaan voimakkaan tunnepohjaisen kokemuksen. Eli vaikutti juuri niinkuin taiteen toivoo vaikuttavankin.