Sunnuntain evankeliumiteksti kertoo Jeesuksen tehneen monia ihmeitä. Silti häneen ei uskottu. Syitä oli monia. Synti oli sokaissut ja paaduttanut niin, ettei sydän taipunut parannukseen.
Teksti kertoo kuinka monet hallitusmiehetkin uskoivat häneen, mutta eivät uskaltaneet sitä tunnustaa. Ihmisten kunnia oli rakkaampi kuin Jumalan antama. Kaikkein tärkein asia, vanhan katekismuksen mukaan, pääseminen Jumalan lapseksi ei ollut tärkeintä. Tärkeämpää oli se, mitä muut sanovat.
Eli uskoa Jeesukseen oli, mutta ei uskallusta hänen seuraansa. Vieläkin on monia, jotka sydämessään kaipaavat Jumalan rauhaa. Se on tarkoitettu jokaiselle kaipaavalle.
Jeesus on voittanut pahan vallan. Synnit on sovitettu Jumalan edessä.
Ei, pahuus ei häviä. Se roikkuu kivenä- hyvät aikeet epäonnistuvat. Sen tietää jokainen, joka avoimin silmin tarkastelee omaa elämäänsä.
Mutta syntinsä saa uskoa maan päällä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, armosta, ei palkkana hyvyydestä. Siinä on hyvyyden lähde.
Mitä se elämään vaikuttaa? Virrentekijän sanoin: mun uhrisi lämmöstä syttyä suo, ja viedä sun tultasi toistenkin luo. Luultavasti se lauletaan ensi sunnuntaina monessa kirkossa, tuo Havaksen virsi. 438.
Ja kun taivas jo siintää edessä, ei saa lannistua. Pahan vallan voittaja, Jumalan Poika, hän kulkee seurakunnassaan. Ei hän sinua jätä koettelemustenkaan keskellä.
Kirjoittaja työskentelee
seurakuntapastorina Toholammilla.
