VAASA

Vaasan Myrsky alkaa komeasti. Meri raivoaa, aurinko pimenee ja luonnonhenget näyttävät voimansa. Prospero kertoo tyttärelleen Mirandalle 12 vuotta sitten tapahtuneesta vallananastuksesta, jossa hänen veljensä Antonio, Napolin kuningas Alonson avustuksella, syrjäytti hänet ja karkotti hänet tyttärensä kanssa tälle autiolle saarelle.

Nyt hän on saaren kuningas ja hallitsee sen asukkaita taikaviittansa ja taikasauvansa avulla. Arielin, ilman hengen avulla hän nostattaa myrskyn, jossa hänen haaksirikkoon joutuneet vihamiehensä joutuvat eri puolille saarta hänen taikasauvansa ulottuville.

Sitten pitäisi alkaa sisäisen myrskyn. Ariel, ilmanhenki kärttää vapauteen, Galiban hautoo kostoa isännälleen, Sebastian ja Antonio suunnittelevat murhaavansa Alonson, nyt myös Prosperolla olisi tilaisuus kostaa petturiveljelleen. Syntyy kuitenkin säyseä satunäytelmä, jossa tunteet eivät riehu myrskyn tavoin ja lopun anteeksianto ja armo eivät synnytä mieliin rauhallista tyyneyttä.

Islantilaisvieraat, ohjaaja Stefán Sturla Sigurjónsson ja säveltäjä Hilmar Örn Hilmarsson ovat tuoneet Shakespearen viimeiseen näytelmään satujen saaren myyttistä henkeä, varsinkin musiikin ja keijujen hahmojen kautta. Mutta ilmeisesti islantilainen teatteri on asiapitoisempaa ja tasaisempaa kuin suomalainen. Lauri Siparin suomennos käy tapahtumat läpi tiivistetysti, kahdessa tunnissa. Se rajoittaa. Groteskius ei luo tässä tulkinnassa särmää, eikä tunteiden myrskyllä ravistella.

Ilman Karoliina Kudjoin ja Hanna Julinin loistavaa Ariel –tutkielmaa Shakespearen unimaailma olisi uuvuttanut myös katsomon. Kun Arielin roolissa on kaksi toisiaan täydentävää ja yhteen sulavasti pelaavaa näyttelijää, syntyy kuva joka puolella ilkamoivasta, pakenevasta ja vapautta rakastavasta ilman hengestä. Katsoja kokee myös rooliin liittyvän kärsimyksen. Vapaata sielua ei saa vangita, kuten Prospero on tehnyt.

Myrskyn päähenkilöt ovat taikuri Prospero (Lasse Hjelt) ja saaren alkuasukaskuningas Galiban (Joose Mikkonen). Lasse Hjeltin patriarkaalisuus ja hyväntahtoisuus kantavat läpi Prosperon tulkinnan. Prospero on kuitenkin melkoinen tyranni vangitessaan luonnonvoimat ja alistaessaan Galibanin orjakseen. Kun hän lopussa luovuttaa saaren Galibanille, antaa anteeksi vihollisilleen ja haluaa palata takaisin Milanoon, kehityksen muutos jää laimeaksi.

Joose Mikkosen Galiban tuo mieleen pikemminkin viidakkopojan kuin kannibaalin ja villin. Hän on vastahakoisesti oppinut Prosperolta ns. sivistystä, mutta sisällä velloo katkeruus ja vapaudenkaipuu sekä halu kostaa orjuuttajalleen. Groteskiutta rooliin olisi toivonut lisää.

Miranda (Usva Kärnä) ja Ferdinand (Petteri Sipponen) eivät näe muuta kuin toisensa. Rakkaus on liian siloteltua ja helppoa vaikka Prospero paneekin pojan raskaaseen kokeeseen, ennen kuin kelpuuttaa hänet vävykseen.

Allu Tuppuraisen narri Tringuilo ja Ilkka Aron juoppo hovimestari saavat sentään naurut irtoamaan katsomosta. Hannes Lukinmaan Alonso kantaa vakaasti kuninkaallisen viittansa. Olavi Saariston Gonzalo hänen neuvonantajanaan on rehellinen ja konstailematon.

Vaasan Myrsky on kelpo teatteria, visuaalista ja maagista, mutta ei kovin innostavaa. Shakespearen näytelmiltä odottaa enemmän; vahvoja tunteita ja dramatiikkaa.

William Shakespeare: Myrsky. Suomennos Lauri Sipari, ohjaus Stefán Sturla Sigurjónsson, lavastus ja puvut Liisa Ikonen, musiikki Hilmar Örn Hilmarsson. Koreografia Usva Kärnä, valosuunnittelu Ilkka Paloniemi. Ensi-ilta Vaasan kaupunginteatterissa 2.2.