Evankeliumi: Matt. 16:21-23

Varmana pidetty työnantaja irtisanoi koko väkensä. Elämäänsä väsynyt nuori räjäytti pommin keskellä ostoskeskusta. Rattijuoppo ajoi tietä ylittäneen vanhuksen yli. Mallikelpoisesti terveitä elämäntapoja vaaliva keski-ikäinen sairastui syöpään. Lapsi karkasi päiväkodista ja löytyi lopulta naarauksissa joen alajuoksulta…

Jumala varjelkoon, etteivät nämä vastoinkäymiset ja murheet tyystin meitä tapa – eivät fyysisesti eivätkä henkisesti. Jumala varjelkoon, ettemme katkeroidu ja siten jätä huomaamatta kaikkea sitä hyvää, mikä myös on totta tässä päivästä seuraavaan lipuvassa elämän virrassa.

Paastonajan alkaessa on päällimmäisenä mielessä laskiaisen riemu. Laskiaispullat ja Runebergin tortut osuivat tänä vuonna samalle päivälle. Turhankin makoisa aloitus paastolle? Kuitenkin jo ensimmäinen sunnuntai palauttaa sanomallaan paastoon: Kristus tiesi polkunsa johtavan viattoman kärsimyksiin ja kuolemaan. ”Jumala varjelkoon!”, huusi Pietari. Lupaus ylösnousemuksesta ei lohduttanut häntä, kun tiedossa oli ennen sitä Jeesuksen kärsimys ja kuolema. Eivät Pietarin tai meidänkään ajatukset kovin helposti ulotu kärsimyksen taakse. Tuleva aamu valkenee vasta kun yö on kulunut riittävän pitkälle. Pimeyttä on siedettävä aamun sarastukseen asti.

Jumala varjelee vastoinkäymisissä – mutta myös vastoinkäymisten kautta! Suru ja kipu ovat ihmisen osa. Ne rakentavat toivottomuuden verhoa tulevaisuuden eteen. Tämän verhon yli Jumala näkee. Hän näkee ihmisen, hänen tiensä ja päämäärän. Eikä se ole mikään salaisuus. Jumala lohduttaa, rohkaisee, synnyttää uskoa ja lisää rakkautta siellä, missä niitä tarvitaan. Hän näyttää valoa silloin, kun pimeys alkaa olla sietämätöntä. Ihminen kyllä yleensä haluaisi enemmän. Mutta jos aurinko äkkiä ilmestyy pilvien takaa, pitää suojata silmät liialta valolta. Valoa toivotaan, mutta pimeyskin kiehtoo. Hyväänkin suuntaan tapahtuva muutos vaati totuttautumista. Hiljaa hyvä tulee.

Jumala varjelkoon! Ja mitäpä muuta Hän tekisikään, kun me olemme tällaisia: avuttoman itsepäisiä, itsekkäitä, omahyväisiä,… ja Hänelle niin rakkaita. Onneksi ainakin vähän toinen toisillemmekin!

Kirjoittaja on sairaalapappi.