Laskiaissunnuntaina silmillemme halutaan laskea rakkautta taittavat linssit. Päivän raamatunkohdista löytyy rakkauden ylistys, 1. Korinttolaiskirjeen 13. luku.: ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulta puuttuisi rakkaus... Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä, rakkaus ...”

Jotkut kirkkovuoden juhlat häikäisevät konkreettisuudellaan. Laskiaisen mäenlaskukin on konkreettinen vertauskuva. Me laskemme itsemme paastoon. Hienointa on, jos sen voi aloittaa niin että koko kropassa tuntuu riehakas ilonpito ja sisuksia lämmittää kunnon hernerokka. Sitten jaksaa ne paastopäivät, jotka alkavat heti (tuhka)keskiviikosta ja valmistavat pääsiäisen riemuun.

Paasto kutsuu rakkauteen. Katselemaan maailmaa järjestelmällisesti rakkauden linssien läpi, samoin kuin Jumala teki Jeesuksessa. Jeesuksiksi meistä ei ole. Jeesustelijoita meistä ei saa tullakaan, mutta Jeesuksen seuraajiksi meidät tehtiin kasteessa.

Oletko joskus seurannut hanhenmarssia? Se on niin hupaista. Iso hanhi edellä ja pienet perässä emohanhea periksi antamattomasti imitoiden. Siinä on hyvä kuva Kristuksen seuraamisesta.

Vaaputaan tämäkin paasto Kristuksen perässä, matkitaan häpeilemättä marssin johtajaa. Eiköhän siitä jotain valmistakin tule. Ehkä osumme ainakin vähän lähemmäksi oikean paaston ideaa, jota kuvataan Jesajan kirjassa. Se on mielestäni yksi kauneimmista raamatunkohdista ja muuttaa rakkaudenylistyksen liirumlaarumin konkreettiseksi toiminnaksi.

Näin sanoo Herra:

”Eikö tämä ole se paasto, johon minä mielistyn:

että vapautat syyttömät kahleista,

murrat leipää nälkäiselle,

avaat kotisi kodittomalle,

vaatetat alastoman, kun hänet näet

etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.”

(Jesaja 58)

PS. Luin hiljattain erittäin hyvän aforismin. Se sopii hyvin paastonaikana pureskeltavaksi:

”Ihmisen suuruus mitataan sillä, miten hän kohtelee ihmistä, josta ei ole hänelle kerrassaan mitään hyötyä.”

Kirjoittaja työskentelee oppilaitos-

pastorina Kokkolassa.