SEINÄJOKI

Rudyard Kipling syntyi Intiassa. Viidakkokirjassaan (1894) hän palaa lapsuutensa maisemiin ja kertoo Mowglin – susien kasvattaman ihmispojan tarinan. Viidakkokirjan ja muun kirjallisen tuotantonsa ansiosta hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1907.

On kuin saapuisi Sanjay Gandhin luonnonpuistoon. Pekka Korpiniityn lavastuksessa ja Riikka Aurasmaan puvustuksessa on saavutettu illuusio Intian sademetsistä, kosteasta kuumuudesta ja salaperäisestä, mutta vaarallisesta eläinmaailmasta. Mika Linnun musiikki luo lisää Intia-tunnelmia; vaskisoittimia ja kilkutusta, välillä kuulee jopa tiibetiläisiä mongertavia torvia.

Visuaalisuus ja tunnelma ovatkin Seinäjoen kaupunginteatterin Viidakkopojan parhaita puolia. Tunnelman luomiseen on käytetty paitsi lukemattomia työtunteja, myös rutkasti materiaalia.

Tim Supplen dramatisointi ei kuitenkaan sukella kovin syvälle. Viidakkopojan tarinasta kerrotaan hätäisesti vain pääpiirteet. Ohjaajina toimineet Jyrki Tamminen ja Anne Välinoro ovat mahdottoman urakan edessä, motiivit ja juoni hajoavat akrobaattitemppujen ja eläinten välienselvittelyjen välimaastoon. Viidakon lain hienoudet tai eläinten maailman paremmuus ihmisten maailmaan nähden jäävät pieniltä lapsilla hämärän peittoon.

Näytelmässä on valloittavia eläinhahmoja ja vauhdikkaita kohtauksia. Susilauma pelastaa Pikku Mowglin verenhimoisen tiikerin Shere Khanin kynsistä, kun tämä eksyy viidakkoon. Sudet ottavat lapsen kasvatettavakseen ja opastavat välttämään viidakon vaaroja. Hyvänä apuna ovat ystävällinen Baloo-karhu ja musta pantteri Bagheera. Mowgli oppii eläinten tavat ja elämä näyttää idylliseltä. Hän vierailee apinoiden kaupungissa, jossa vallitsee täysi kaaos ja karnevaali järjestäytyneeseen susiyhteiskuntaan verrattuna.

Bagheera on syntynyt ihmisten maailmassa ja kannustaa Mowglia hakemaan tulen, ”punatukan” ihmisiltä, sillä sen avulla voisi voittaa eläinten herruuden. Niinpä hän joutuu tutustumaan myös ihmisiin. Ihmisten maailmassa poikaparka ei pärjää, sillä hän on oppinut toisille tavoille. On parempi palata takaisin viidakkoon, mutta ensin on käytävä taistelu ilkeän, nilkuttavan Shere Khanin kanssa.

Ville Orttenvuori Mowglina on erinomainen. Hän on notkea ja jäntevä kuin kissaeläin, roikkuu puiden oksilla ja liaaneissa, heittää volttia ja taipuu uskomattomiin asentoihin. Nukke-Mowglin käsittelykin on riemastuttavaa. Laura Jurkka on lempeä ja viisas Baloo ja Heikki Vainionpää varovainen ja ovela pantteri Bagheera. Shere Khan, viidakon nilkuttava tiikeri on vaarallinen Pekka Rädyn esittämänä.

Riemastuttavan roolityön notkeana kalliopython Kaana tekee Mia Vuorela. Näyttelijäntyö on huolellista kaikilla mukana olevilla näyttelijöillä. Sari Jokelin, Miro Honkanen, Kyllikki Kuningas, Saija-Reetta Kotirinta ja Timo Luoma joutuvat esittämään useita eläin- ja ihmishahmoja. Muuntautumiskykyä tarvitaan ja sitä on.

Kiitokset ansaitsee myös koreografi Marjo Hämäläinen. Näyttämöllä liikutaan, tanssitaan, tehdään akrobaattitemppuja, mutta kaikki sulautuu sulavasti kokonaisuuteen. Mia Vuorelan käärmetanssi oli erikoisen hieno.

Värikylläisyyttä ja eksotiikkaa riittää tässä Seinäjoen Viidakkopojassa. Teatteri suosittelee näytelmää yli 6-vuotiaille ja tällöinkin kannattanee vanhempien tai opettajan selventää lapsille näytelmän teemoja, jotka tahtovat hukkua vauhdikkaaseen tarinankerrontaan.

Viidakkopoika, kirj. Rudyard Kipling/Tim Supple, suomentanut Ilpo Tiihonen, ohjaus Jyrki Tamminen/Anne Välinoro, lavastus Pekka Korpiniitty, puvut Riikka Aurasmaa, musiikki- ja äänisuunnittelu Mika Lintu, koreografi Marjo Hämäläinen, valosuunnittelu Hannu Raja-aho/Jyrki Oksaharju. Ensi-ilta Seinäjoen kaupunginteatterissa 16.1.