Keski-Pohjanmaan balettiopiston joulunäytöksen ensimmäisellä puoliajalla esiintyivät opiston lähes kaikki oppilaat satubaletista opistoluokkalaisiin. Joulun tunnelmaan johdattelivat muun muassa satubalettiryhmän Ballerinatonttujen tanssi sekä Kaustisen toimipisteen esibalettiryhmän Joulutähtien lumoa, joista jälkimmäiselle erityismaininta kauniista puvustuksesta. Alimpien luokatasojen esitykset olivat huolella harjoiteltuja ja liikkeet tehtiin keskittyneesti. Metsänneidot 4-5.luokan oppilaiden ensimmäinen esiintyminen varpailla sujui moittettomasti, todella kauniista, ryhmälle hyvin sopivasta koreografiasta vastasi Marita Nieminen.
Myöskin opistoluokkalaisten variaatiot sujuivat hienosti ja tekniikka oli jo monella tanssijalla esimerkillisen puhdasta.Yksi valmiimmista sooloista oli Elina Tikkakosken esittämä Prelude baletista Les Sylphides.Tekniikka ja ilmaisu sulautuivat yhteen eikä variaatio jäänyt vain ”tehdyn” näköiseksi.
Erityis maininta rohkeudesta Erkki Rintalalle, joka tanssi maalais pas de deuxin pojan coda variaation baletista Giselle.
Toisella puoliajalla nähtiin uudistettuna Sakari Topeliuksen satuklassikkoon perustuva teos Adalminan helmi.Teoksen ensi esitys oli viime vuonna Kokkolassa balettiopiston oppilaiden esittämänä.
Koreografiasta ja harjoituksesta vastasi Marita Nieminen. Musiikkina Pjotr Tshaikovskin Violin Consertto in D major,op.35. Adalminan rooli oli jaettu kahdelle tanssijalle, prinsessana Melike Basaranoglu ja köyhänä maalaistyttönä Noora Niemi. Prinssinä tanssi Erkki Rintala, punaisena haltijattarena Bertta Röning,sinisenä haltijattarena Elina Tikkakoski ja hovinarrina Liisa Popov.
Opettavainen tarina tiivistettynä kertoi kauniista, rikkaasta ja älykkäästä prinsessa Adalmiinasta, joka kohtelee huonosti alaisiaan eikä kunnioita vanhempiaan on ivallinen ja turhamainen. Kadottaessaan kruununsa lähteeseen hän muuttuu köyhäksi tytöksi eikä muista olevansa prinsessa. Lopulta kunnes prinssi löytää lammessa olevan kruunun ja antaa sen oikealle omistajalle takaisin.
Adalmiina saa takaisin kauneutensa ja rikkautensa mutta älykkyys on muuttunut viisaudeksi.
Prinsessa Adalminasta on tullut hyväsydäminen,suloinen prinsessa, jota kaikki rakastavat. Kokonaisuutena tiivis ja toimiva esitys, jossa koreografia ja tilankäyttö oli monipuolista. Musiikki ja tarinan juoni tunnetiloineen toimivat erityisen hyvin yhteen tukien toisiaan. Rekvisiittaan ja kulisseissa oli keskitytty olennaiseen ja ne toimivat hyvin kuten myöskin kohtausten väliset jouhevat vaihdotkin.
Haltijattarien tanssi oli harmoninen ja tyylikäs. Solistien tekninen varmuus näkyija myös muiden tanssijoiden esityksistä henki ahkeran harjoittelun tulos. Esiintyjien elekieli, tapahtumien tulkinta ja ilmaisukyky olivat selkeää ja luonnollista.