Ajankohtaan nähden yleisöä oli mukavasti paikalla. Modernin ja perinteisen yhdistely vaikutti myös uppoavan kuulijoihin. Duo ja Hertteli palkittiinkin reiluilla aplodeilla.

Lavaesiintyminen oli rentoa, ja huumorikin pilkahteli välillä esiin. Taso oli odotetusti korkea. Gee pianoineen ja laulustemmoineen ei missään vaiheessa jäänyt pelkäksi säestäjäksi, vaan soitinten yhteispeli toimi jouhevasti sekä duettona että Herttelin kanssa.

Trumpetin perinteinen jazz-soundi oli varsinkin sordinoituna komeaa kuultavaa. Taiturimaiset juoksutukset ja soolojen luonteva haltuunotto ovat selvästi Myllärin alaa, vaikka ajoittain oli huomattavissa myös pieniä väsymyksen merkkejä.

Johanna Iivanaisen ja Lyra All Starsin tavoin myös Mylläri on löytänyt Aaro Hellaakosken jazzahtavan luovuutensa lähteeksi. Svengaaviin säveliin puettu Hellaakoski-sarja on tilaustyö Suomen Kansallisoopperaan. Kappaleet yhdistelivät kekseliäitä sovituksia ja perinteisiä melodioita. Esimerkiksi trumpettiefektien myötä runot saivat ylleen aivan uudet vaatteet, ja taiteilijat onnistuivat loihtimaan kesäöisen tunnelman keskelle lumetonta joulukuuta.

Omaa tuotantoaan Hertteli esitteli sydämellä tulkitulla Soulveljeni-balladilla. Myös jazz-klassikot My Funny Valentine ja ylimääräisenä kuultu Don’t Get Around Much Anymore svengasivat kolmikon käsissä tyylikkäästi. Päivän päänumerona oli Myllärin ja Geen yhteisteos Snooker, jonka idea on napattu kaksikon biljardiharrastuksesta. Tunnelmilla ja efekteillä monipuolisesti leikittelevä kappale löytyy tammikuussa ilmestyvältä The Northern Starpeople -levyltä.

Duon Kokkolan-konsertti oli leppoisaa jammailua, josta paistoi silti jotain perisuomalaista. Ehkä esitys oli Myllärin osalta hatunnosto Kokkolalle, “pohjoisen tähden” kotiseudun kunnioittamista.