Ensimmäisen näyttelynsä, Kiven muisti, Ouluun tuonut espoolainen graafikko Matti Hintikka (s.1955) löysi oman grafiikan lajinsa, kivilitografian opiskellessaan Suomen Taideakatemian koulussa v. 1980-1985. Vuosituhannen vaihteessa Hintikka täydensi opintojaan Yhdysvalloissa New Mexicon yliopistoon kuuluvassa Tamarind-instituutissa.

Hintikka on toiminut Kuvataideakatemian taidegrafiikan osaston tuntiopettajana sekä lehtorina v. 1999-2004. Hän on perustanut taidegraafikko Kuutti Lavosen kanssa litografiaan keskittyvän Helsingin kivipainon ja Pro litografia Kivipiirroksen kannatusyhdistyksen vuonna 2003.

Hintikan viisitoista, tapaamishetkellä vielä ripusteilla olevaa litografian vedosta aukeavat pelkistetyllä muotokielellään, pehmeän maanvärisillä sävyillään ja kuultavalla aineettomuudellaan pikemminkin levollisiksi mielentiloiksi ja tunnelmiksi kuin konkreettisiksi vaikutelmiksi. Ilmava lopputulos harhauttaa otaksumaan tekniikan vähemmän raskaaksi ja vaativaksi kuin se todellisuudessa on. Ja laataksikin kelpaa vain tietty kiviaines.

– Kivipainannan perustana oleva huokoinen kalkkikivi on peräisin n. 200 miljoonaa vuotta vanhasta jura-kauden vuoristosta Keski-Euroopassa. Sen suurimmat esiintymät ovat Baijerin alueella. Monet käyttämistäni laatoista ovat kuitenkin vanhojen kirjapainojen perua. Laatat kestävät lukuisia hiontoja ja imevät hyvin pellavaöljypohjaiset värit. Jokainen teoksessa käyttämäni väri vaatii oman laattansa. Lumppupaperille painetun värikerroksen on saatava kuivua vähintään vuorokausi ennen uutta kerrosta. Työ vaatii tarkkuutta, sillä liika kuivuus seisauttaa värit, kun taas liika kosteus hajauttaa ne.

Vaikka Matti Hintikan teokset ovat perusvireeltään abstraktisia, hän on uskollinen luonnossa esiintyvien kivien muodoille, joskus nimiäkin myöten – Kivipää Pulteri – mutta myös niiden heijasteille, varjoille ja mahdollisuuksille synnyttää maisemallisia mielikuvia. Upea esimerkki viimeksi mainitusta on Maamerkki, syviä punavioletin sävyjä hehkuva rykelmä, jollaisia tapaa muun muassa pohjoisilla tundra-alueilla.

Tavoitteena olevan vaikutelman esiin loihtimisessa ratkaisevat paitsi värivalinnat myös kerrosten jäsentely niin, että kompositiossa on värivoiman vaihteluiden lisäksi tilaa myös pohjan puhtaalle valkoiselle ja sitä monissa vedoksissa kontrastoivalle mustalle. Mutta vasta lähitarkastelu paljastaa vedosten vivahteikkaan pintastruktuurin, teemaa painottavan kiven muistin, johon kätkeytyy sen ainutlaatuinen syntyhistoria.

Ripustuksen edetessä, vedosten löytäessä galleristin ja taiteilijan ehdoilla paikkansa, ei voi olla ihastelematta tilan ja teosten ehyttä kohtaamista.

Valon ja veden heijasteita taltioiva Kuvas, kiven ja sinisen jään pilarimainen liitto Jää sekä maljamainen, okranpunertava nimiteos Kiven muisti edustavat rikkeetöntä väri- ja muotoharmoniaa.

Viimeistelty näyttely henkii tekijän ja teosten syvää yhteisymmärrystä. Kivi valitsee tulkitsijansa eikä tämä kiehtova kumppanuus jää uusia haasteita vaille.