Eeva Kilpi on kirjoittanut jatko-osan tai jälkinäytöksen vuonna 1973 ilmestyneelle, suositulle Häätanhu-romaanilleen. Lukija ilahtuu yllättävästä jälleennäkemisestä romaanien päähenkilön Anna Marian kanssa. Tuntuu kuin tapaisi vanhan ystävän pitkästä aikaa. Monelle kielelle käännetty Häätanhu oli myönteinen lukukokemus jo 70-luvulla. Vielä läheisemmäksi Anna Maria tuli 90-luvulla, kun romaani oli pro gradu -tutkielman aiheena.

Häätanhun lopussa Anna Maria hautasi koiransa Ruskan metsämökkinsä pihalle ja oli lähdössä Kanadaan rakastettunsa Ronin perään. Unta vain -romaanissa hän palaa 78-vuotiaana ja 30 vuotta Kanadassa asuttuaan yksin mökilleen alkukesästä syreenien kukkiessa. Avioliitossa Ronin kanssa hän tuntee itsensä yksinäiseksi, vaikka mies on läsnä. Heillä on tapana viettää osa kesälomasta kumpikin tahoillaan. Anna Maria ei pidä mökiltä yhteyttä Roniin eikä hän ihme kyllä ota yhteyttä myöskään Suomessa asuviin kolmeen poikaansa tai lapsenlapsiinsa.

Jo aika päiviä Anna Maria on solminut konferenssimatkalla salaisen, intohimoisen suhteen suomalaiseen Jussiin. Perheellinen Jussi on Anna Mariaa nuorempi ja hänen kanssaan on sovittu, ettei kesällä pidetä yhteyttä. Ympäröivän luonnon ohella miehet liikkuvat paljon Anna Marian ajatuksissa. Myös ensimmäinen aviomies ja hänen kolmen poikansa isä Kimmo, vaikka tämä on jo kuollut.

Häätanhussa Anna Maria oli ihastunut kylässä asuvaan nuoreen isäntään Paavoon. Jälkinäytöksessä hän ei uhraa Paavolle ajatustakaan.

Ikä ei haittaa Anna Marian eroottista elämää ja siihen liittyviä ajatuksia. Muuten hän kyllä pohtii useinkin väsymistään ja vanhenemistaan. Hän aikoo ottaa yhteyttä ystäviinsä kylällä, muttei jaksa. Marjoja hän piiskaa itsensä poimimaan, mutta kun ei jaksa keittää mehuja ja hilloja, säilöö ne tiputtelemalla likööriin. Ihmetystä herättää se, että hän kuvittelee poikien ja miniöiden lisäksi tyttärien saavan tietynlaiset pullot, vaikkei hänellä ole tyttäriä. Onko kyse mielikuvitustyttäristä vai lapsenlapsista?

Häätanhussa Anna Maria tunsi aika paljon äitiyteen ja anoppiuteen liittyvää syyllisyyttä, varsinkin kun välit yhteen poikaan olivat jumissa. Nyt syyllisyys ja huonouden tunne on poissa. Lapsenlasten lapsuus on isoäidin mielestä mennyt liiankin nopeasti, mutta ”elämä olikin yllättänyt yli odotusten ja ennakkoluulojen: hän olikin ollut hyvä isoäiti, hän tunsi sen ja iloitsi siitä.” Tieto isoäidiksi tulosta oli ollut hänelle järisyttävä uutinen. Hän oli ihmetellyt, miten osaa, kun ei kunnolla osannut olla äitikään.

Anna Mariaa kantaa vastuuta ja huolehtii myös maailmasta: sodista ja luonnonkatastrofeista. Hänen oma ympäristötekonsa on mökkiympäristönsä rauhoittaminen.

Jälkikasvua Anna Marian ajattelee paljon. Läheisistä on alituinen huoli, joka purkautuu toistuvaksi rukoukseksi:”suojele jälkeläisiäni elämän liikenteessä, elämän vaarallisuuden ja monimutkaisuuden keskellä, varjele läheisiäni sairauksilta, onnettomuuksilta ja pahoilta erehdyksiltä”...

Romaania on vaikea lukea niputtamatta kirjailijaa ja päähenkilöä, koska yhtymäkohtia on paljon iästä, karjalaisista sukujuurista ja kolmesta pojasta lähtien. Anna Maria ei enää kirjoita mökillään, mutta helmikuussa 80 vuotta täyttävä, kolmesti valtionpalkinnon saanut Kilpi toivottavasti jatkaa mittavaa tuotantoaan.