Suomenhevosen juhlavuoden kunniaksi ilmestyi peräti kaksi teosta 100-vuotista historiaa juhlivasta kansallisrodustamme. Ensin ehätti teoksensa julkaisemaan Suomen Hippos, jonka teos Suomenhevonen on selkeä tietokirja. Onkin ihmeellistä, ettei tämä Markku Saastamoisen toimittama komea teos kelvannut kilpailemaan Tieto-Finlandiasta.

Vähän myöhemmin Otava toi markkinoille oman hummakirjansa Liinaharja – Suomenhevosen taival. Komeasti kuvitettu kunnianosoitus satavuotiaalle suomenhevoselle on koottu taitavasti, se puhuttelee kaikkia ikäpolvia. Syyskuussa 2007 sata vuotta täyttäneen suomenhevosen vaiheet liittyvät monin tavoin 90-vuotiaan Suomen historiaan. Teoksessa mukana on niin nostalgisesta historiastaan tuttu suomenhevonen raskaan työn raatajana kuin sen uusi tuleminen hevosharrastajien lemmikkinä.

Otava on linjannut ja otsikoinut rohkeasti kirjan kahteen osioon. Ensimmäinen, Mies ja hevonen, kuljettaa lukijaa sadan vuoden takaisista tapahtumista aina työhevosen uran päätökseen 1970-luvun puolelle. Jälkimmäinen, ja huomattavasti niukempi osio, on sitten omistettu tytölle ja hevoselle. Suomenhevosen uusi tuleminen on tapahtunut maamme ratsastuskentillä. Kuten Ilmari Ojala on sanonut: ”Minä uskon suomalaiseen naiseen. Suomalainen nainen rakastaa suomenhevosta ja sen myös pelastaa!”

Mies ja hevonen -osa kertoo historiallisin valokuvin ja tunnelmaväläyksin, miten suomenhevonen on työskennellyt suomalaisten rinnalla maamme hyväksi. Otavan kunniaksi on myös sanottava se, että se on ottanut mukaan maamme romaanit, jotka Hippoksen juhlavuodesta ovat puuttuneet joka sektorilla. Romaanien osuus hevosen historiassa on kuitenkin merkittävä.

Aikalaiskertomukset ja muistelut ovat värikkäitä ja niitä on suorastaan hupaista lukea. Tosin moneen otteeseen polttelee silmäluomia, ja Kaakkina ja raakkina -osuuden kuvat ovat järkyttävää katsottavaa. Jos on ollut kovilla ihminen tämän maan historiaa rakennettaessa, niin helpommalla ei ole päässyt hevonenkaan. Esivanhempien hevoskokemukset valottavat samalla Suomen historian tapahtumia. Suomenhevosen työtaivalta seurataan aina 1960-luvulle, jolloin sen käyttö maa- ja metsätaloudessa romahti.

Kirjan jälkimmäinen Tyttö ja hevonen -osa kertoo suomenhevosen uudesta noususta vapaa-ajan kumppaniksi, joka taipuu kilpaurheilusta ratsastusterapiaan ja matkailualalla kasvavaan vaellustoimintaan. Kolmen sukupolven hevostyttöjen tarinat edustavat nykypäivää ja osoittavat suomenhevosen poikkeuksellista monipuolisuutta.

Otava on tehnyt kunniakkaan teon tallentaessaan suomenhevosen historiaa näin elävästi ja perusteellisesti. Kirjan on kookas ja hyvällä maulla taitettu, kuvat korkeatasoisia. Sekä Suomenhevonen että Liinaharja suomenhevosen taival ovat molemmat paikkansa ansainneet, niin erityyppisiä ne ovat. Suomenhevonen on enemmän tietoa janoavat teos. onhan siinä artikkeleita aina jalostuksesta valmennukseen. Otavan kirjan parissa taas viihtyy sellainenkin, joka ei kuuna päivänä tule hevosta omistamaan eikä edes pahemmin ole kiinnostunut koko eläimestä. Teos on koko perheen lukuteos, jonka pariin voi palata yhä uudestaan ja uudestaan.

Kirjan kuvista on koottu myös seinäkalenteri Suomenhevonen 2008.

Kirjan tekijöistä Olavi Hankimo (s. 1954) on palkittu graafinen suunnittelija, jonka sydämenasia suomenhevonen on ollut jo vuosia. Hannu Pesonen (s. 1958) on toimittaja ja tietokirjailija. Riikka Pesonen (s. 1987) on vammaisratsastajien avustaja, joka on perehtynyt ratsastusterapiaan. Venla Pystynen (s. 1982) on hevosharrastaja ja aktiivinen Suomenratsujen jäsen, jolla on oma suomenhevonen.