PIETARSAARI

Raja 1918. Ohjaus Lauri Törhönen. Käsikirjoitus Aleksi Bardy Jörn Donnerin ideasta. Kuvaus Esa Vuorinen. Pääosissa Martin Bahne, Minna Haapkylä, Tommi Korpela, Hannu-Pekka Björkman, Lauri Nurkse. K-15. 117 min. Tuotanto Juonifilmi, Border Productions, The Hermitage Bridge Studio 2007. City Red One.

Raja 1918 sisältää lupauksia, jotka kansainvälisen yhteistyöelokuvan toteutuksessa hukataan. Harmillista, ettei Jörn Donner itse enää jaksanut ohjata omaa ideaansa. Jos Raja 1918 olisi kirja tai musiikkiteos, niin julkaisematta olisi jäänyt. Mutta kehutaan nyt ensin ja haukutaan vasta sitten.

Nuori, lahjakas, sankarillinen ja ensirakastajamaisen komea, hienostuneen älykkäästi näyttelevä Martin Bahne esittää Rajajoelle määrättyä kapteeni von Munckia, jonka tehtävänä on pitää neuvostovenäläiset sillan toisella puolen.

Selväjärkisellä tyyneydellään vaikuttava, hauraan kaunis ja fiksu Minna Haapkylä on herkkäluonteinen, mutta selkärangan omaava Maaria Lintu. Kylän opettaja ja humanisti käy sydämessään samankaltaista rajariitaa, jonka vuoksi hänen elämänsä miehet ovat valmiita tappamaan.

Kolmien kihlojen kapteeni von Munck iskee silmänsä opettajattareen, mutta Maarialla on salaisuus. Aktivisti-feministi hoitaa haavoittunutta punikki Kiljusta, jonka raavas ja raaka miehekkyys tulee painokkaasti esille Tommi Korpelan roolissa. Saman katon alla piilottelee myös opettajan veli Edvin, kokkolalaisten oma Pauli ”Kuiskaaja” Poranen, jonka kova kohtalo suistaa Raja 1918 tapahtumat pidättelemättömään syöksykierteeseen. Korpelan ja Porasen vankat olemukset ankkuroivat usvaisella ulapalla tuuliajolla harhailevan tarinan hetkittäin uskottavuuden suojaiselle saarekkeelle.

Syvähenkistä filosofisuutta ja lämpöä rooleihinsa tuovan Hannu-Pekka ”Joulupukki” Björkmanin vääpeli Muranen on komppanian omanatuntona mies paikallaan. Yhtä sielukas Marjaana Maijala luo pienillä väliintuloillaan tarinaan haparoivia häivähdyksiä siitä, millaisia mahdollisuuksia kokonaisuuden lähes täydellinen sabotointi tuhlaa turhien toiveiden pohjattomaan kaivoon.

Paljon ei auta, että Sokurovin Moolok-elokuvasta palkittu Leonid Mozgovoy tarjoaa shakkipöydän ääressä suurenmoisia hetkiä sekä von Munckille että katsojalle. Hienoa on nähdä myös toinen venäläinen, Orvo Björninen, uhrautuvan inhimillisenä lääkäri Perrettinä. Naapuriapu on vahva myös konnien puolella: siltaa hallinnoiva muhkeaviiksinen neuvosto-pyöveli on julmetun mieleen jäävä painajainen.

Nuori näyttelijä-ohjaaja Lauri Nurkse on saanut herkkupalan luutnantti Suutarina. Mutta tasapainoilu sadismin ja koomisen käänteissä rampauttaa roolia. Parilla kuvalla Raja 1918 yrittää luoda hahmoon epäilyksen ja katumuksen hetkiä, mutta päälle liimattuina ne vievät pohjan henkilöstä. Mielestäni sekä Nurkse että Haapkylä myös puhuvat roolinsa liian 2000-lukuisesti, pyrkimättä sen enempää epookkiin kuin ajattomuuteenkaan.

Aleksi Bardyn käsikirjoitus heittää häränpyllyä, kun omaa oikeuskäsitystään toteuttava von Munck muuttuu perustelematta vallastaan nauttivaksi kiduttajaksi. Tarkoituksena kai oli korostaa ristiriitaista tilannetta eikä sitä, että päähenkilö on mieleltään sairas?

Lauri Törhösen ohjauksessa niin kokeneet ja taitaviksi tiedetyt näyttelijät kuin uudetkin tulokkaat vaikuttavat seurannäyttämön seinästä reväistyiltä. Juuri kun saa iloita Family Meetingin, Ganesin ja kunnianhimoisen Mustan jään yritteliäisyydestä, palataan seuraavassa suomifilmin ensi-illassa taas masentavaan näköalattomuuteen, ratkaisujen mauttomuuteen ja elokuvateknisten ammattitaitojen koordinoinnin tunarointiin.

Äänittäjänä Kyösti Väntänen tekee tarkkaa työtä, mutta kamerassa ja leikkauksessa on silminnähtäviä ongelmia. Elokuvaaja Esa Vuorinen on sentään kuvannut Mollen Milkan, joten kyvyistä päivänäkymien lattea ja yökuvien sattumanvaraisen hahmoton visuaalisuus eivät voi olla kiinni. Kenties budjetissa ei ollut varaa viimeistelyyn ja jälkitöihin?

Kimmo Kohtamäki on leikannut käsivaralta kuvattuja otoksia sikermiksi, jotka hurjuudessaan vetävät vertoja Maan mitta –sarjan viitseliäille kuvakulmien vaihdoille. Mutta jos JP Siili sai ilmeikkyydellään nielemään uskomattomimmatkin käänteet, Raja 1918 on poukkoilevaa akanvirtaa ja toisiaan syövien näkymien sarjatulta, minkä seurauksena tarinan ydin ja tarkoitus jäävät hämärän peittoon.

Lauri Törhönen toimi Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen johtajana ja professorina yli 10 vuotta. Yhtään onnistunutta elokuvaa hänellä ei ole tilillään. Ohjaajan vastuulla on Raja 1918 näkemyksen ja jännitteen puute sekä yksityiskohtien huutavat laiminlyönnit.

Filmi alkaa lähikuvalla ja yhtä televisiomaisesti tarinaa käsitellään myös jatkossa. Kokoavien, laajempien ja tilannetta selkeyttävien otosten vähyys voi olla rahakysymys. Mutta miksi kameraa myös pyyhkäistään näkymien yli niin, että ääriviivat sotketaan silmiä vihlovaksi mössöksi? Miksi kuva vaihtuu juuri, kun edellinen on vasta hahmottunut verkkokalvolle?

Kiinnostavinta elokuvassa on sen syntyhistoria. Jörn Donner ei saanut projektille rahoitusta Yleltä edes vuosikausien väännön jälkeen, ennen kuin murahti Helsingin Sanomissa ja löysi MTV3:n rahoittajakseen. Budjetti on 2 100 000 euroa, siis yli puoli miljoonaa vähemmän kuin samoista ongelmista kärsineellä Colorado Avenuella.

Selittääkö varojen vähyys vai tunarointi keskentekoisuuden vaikutelman? Donnerin tarina, näyttelijät ja etenkin juhlavuoden katsojat olisivat ansainneet parempaa.