Soili Kattilakoski: Pilviin takaovista. 71 s. Pilot-kustannus Oy, 2007.

Ylivieskalainen Soili Kattilakoski on julkaissut pienen ja kauniin esikoisrunokirjan. Pieni se on ulkoiselta olemukseltaan, mutta tunteita siihen mahtuu paljon. On kaipausta, ikävää moneen kertaan, surua, tuskaa ja rakkautta, myös suurta rakkautta.

Luonnon seuraaminen ja rakkaus ovat kokoelman teemat. Usein ne yhdistyvät samassa runossa. Rakastavaiset kohtaavat rannalla ja elokuun pimeä tuuli korostaa eron ikävää.

Kattilakoski on aiemmin opiskellut ja tehnyt kuvataidetta. Sanataiteen perusteiden opinnot ovat antaneet intoa, taitoa ja rohkeutta runojen kirjoittamiseen. Ehkä kuvataide on vaikuttanut runoihinkin, sillä osa niistä tarjoaa aineksia maisemakuviksi lukijan mielessä.

Pääosa runoista on minämuotoisia eli keskeislyriikkaa. Runon minä on kaipaava, haaveileva, yksinäinen ja surumielinenkin. Maisemat sekä vuoden- ja vuorokauden ajat vaihtelevat. On vuoroin sadetta ja aurinkoa.

Omaperäisillä yhdyssanoilla ja kuvilla syntyy tunnelmaa. Niitä ovat esimerkiksi linnunsilmätaivas, liekonsyli ja enkelinliedellä lämpenevä auringonnousu.

Runon minä joutuu pettymäänkin rakkauden kaipuussaan, mutta se ei lannistu eikä jää kierimään itsesäälissä. Kaihosta ja tuskasta huolimatta yleissävy vaikuttaa valoisalta. Vallitsevaksi nousevat sisukas tsemppailu ja elämän usko:

taistelen yksin elämäni tarinan/pyörryttävän päivän/kuormaan sisua matkalle/tahdon kunniavoiton

Yksinäisen taistelun sijasta joskus on tukena ystävä:

nostan rauhassa/vahvuuksieni maljan/summaan voimavarat/vähennän heikkoudet/kerään kokonaisuuden/huonoon päivään/vedän henkeä hitaasti/yritän eteenpäin/ystävän tuella

Kattilakoski on kertonut hiovansa runojaan moneen kertaan ja nauttivansa kovasti kirjoittamisesta. Tämä näkyy lopputuloksessa. Hiomisen ansiosta runot ovat kirkkaita ja viimeistellyn oloisia. Niissä ei juuri ole turhia sanoja ja rönsyjä. Pari kertaa toisto vaikuttaa häiritsevältä.