Leena TanskanenJuhani Känkänen: Kilttipakko. 349 s. Teos 2007.
Jean Halla on uhrautuva mies. Työ lukkofirma Turva Oy:ssä on Jean Hallan elämän tarkoitus. Hänen elämänsä tarkoitus on olla myyntiedustajana kaupallisesti kannattava, yrityksen arvoinen ja mikä tärkeintä – ja surullisinta – tuntea työn tuoma turva. Jean Halla painaa pitkää päivää turvalukkojen vaihtelevilla markkinoilla aina vanhuusikäänsä saakka. Työ on se, mikä jää jäljelle, kun perhe häipyy, kun vaimo karkaa, kun laatuaika jää kokematta. Työ se on sitä jotakin.
Nyt on pakko määritellä. Voi ei. Se on vaikeaa. Herkullista. Juhani Känkäsen materiaaleissa nimittäin riittää ruoppaamista. Kilttipakko on Känkäsen toinen romaani, satiirinen parodia perustyöläisen tosielämästä Suomen ruohonjuuritasolla ja koominen tragedia ansioituvasta työn sankarista. Lisäksi Kilttipakko on jälleen, Känkäsen esikoisromaanin tavoin, loistava kovakantinen vekkuli. Yhden määritelmän jälkeen löytyy toinen. Ja kolmas. Ja neljäs. Ja neljästoista. Kaiken voi kääntää päälaelleen ja seurata kirjailijaa. Jopa romaanin kansiteksteistä saa tolkun monella tapaa. Mukana on tietysti myös nimetön kommentoija, Hyvä Veli. Mitään tavanomaista ei ole edes esittelyssä.
Känkänen on kaksituhatluvun kaivattu tarinankertoja. Sanavalppaudessaan häntä voi hyvällä ja perustellulla syyllä pitää Arto Paasilinnan kaltaisena ajan hauskuuttajana. Kirjoista löytyy samoja yhteiskunnallisia teemoja, samantyyppistä satiiria ja veikeän supliikkia sanailua. Tuore romaani, samoin kuin edellinen, osoittaa myös Känkäsen kärppämäiset dokumentaristin taidot. Tämä mies tietää, missä mennään ja miten maa makaa. Ollenkin, että hänen päähenkilönsä eivät aina tiedä.
Kirjasta löytyy useita kannanottoja, mikäli niitä tekee mieli löytää. Jean Hallan työhimoisen tarinan voi lukea kritiikiksi eläkeiän venyttämiselle, lähimmäisenrakkauden huteruudelle ja työkeskeisyydelle. Elämässä todella on muutakin kuin työ. Vai onko?
Kieltä on samoin jälleen kumartaminen. Kilttipakkoa tekee mieli vääntää ääneen, sutkautuksille pitää vetää joukko kuulijoita. Känkänen on määritelmien mestari, kielellinen kuvaaja, jonka havainnot ovat aitoakin osuvampia. Äänen lukiessa tosin tahtoo loppua happi kesken - niin kuin nyt työelämässä yleensäkin. Huimaa. Todella huimaavaa.
”Myyntikuntoa kohennettiin kesäisillä harjoituksilla: vastaväitteiden käsittelemisessä tarvittavaa reaktionopeutta kehitettiin, tehtiin aerobisia ja anaerobisia harjoitteita ovisilmien mukanaan tuomien näkökulmalaajennuksien esittelemisen kehittämiseksi, harjoitettiin peruskestävyyttä mäkisten seutujen valloittamiseksi, opeteltiin juoksemaan omakotitalolta toiselle taloudellisesti ja palautumaan kerrostalojen rapuista nopeasti - -”
Juhani Känkänen (1966) asuu Vantaalla. Hän on aiemmin työskennellyt muun muassa markkinointiviestinnän suunnittelijana ja graafisena suunnittelijana. Esikoisromaanistaan Toivon mukaan (Teos 2005) Känkänen sai Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon.