Ritva Sarkola: Kuolonkukka. Myllylahti Oy 2007. 224 s.

Ritva Sarkolan nimi nousi julkisuuteen viime vuonna, kun hänen kustantamonsa Myllylahti Oy:n toimitusjohtaja paljasti Sarkolan kirjoittaneen Tuula Sariolan nimellä julkaistut teokset. Kuolonkukka on toinen romaani, joka Sarkolalta on julkaistu hänen omalla nimellään. Sariolan nimellä hän ehti kirjoittaa 14 dekkaria ja kaksi rakkausromaania. Sarkola on kirjoittanut myös Mauri Sariolan elämänkerran yhdessä Raimo Jokisalmen kanssa.

Teollisuusneuvos Erik Lehto löytyy murhattuna pihamaaltaan. Hänen vatsaansa on puukolla viiletty k-kirjain. Myöhemmin ruumiita löytyy vielä lisää, heidänkin kehoihinsa on viilletty kirjaimia. Sarkolan aiemmasta romaanista, Kuoleman kirkosta (2006), tutut poliisit Perttunen, Kahila, Karisalmi ja Heikkilä saavat raa’an jutun selvitettäväkseen. Tutkinnan edetessä alkaa paljastua monen vuosikymmenen aikana keriytynyt petosten ja katkeruuden vyyhti, johon toimittaja Helena Suikkarikin huomaa kuuluvansa.

Kuolonkukan sukupuolikuva on hämmentävä. Paha nainen saa palkkansa ja vietellyt miehet ovat uhreja. Välillä on vaikeaa nähdä onko Sarkola tosissaan vai ironisoiko hän:

“Miehistä on nykyisin tullut niin varovaisia. Eikä ihme. Naiset tallovat heidän ylitseen mennen tullen. On tietysti upeaa, että naisilla menee hyvin ja he kouluttavat itsensä pitkälle, saavat hyvän toimen ja ovat itsenäisiä. Voi kuitenkin olla, etteivät miehet välttämättä sellaisesta pidä”, toteaa Helena.

Kuolonkukka on tasalaatuinen dekkari. Tekstistä näkee kirjoittajan harjaantuneisuuden, mutta sisältö jää kuitenkin ontoksi. Päähenkilö Suikkari kärsii Sarkolallekin tutusta ongelmasta, alkoholismista, mutta siitä huolimatta aiheesta ei nouse juuri mitään uutta. Dekkareille usein ominainen kerronnan ja henkilöhahmojen kaavamaisuus vaivaa myös Kuolonkukkaa. Lukijalle johtolankoja tihkuu romaanin eri vaiheissa aina joko liikaa tai liian vähän. Jouhevuutensa ansiosta Kuolonkukka on kuitenkin kelpo ajanvieteromaani.