KOKKOLA (KP)

Ei tullut Hurmeen ohjaamaa Linnaa mutta tuli Lavasteen ohjaamaa Saisiota. Ykspihlajan Työväen Näyttämö (YTN) juhlii satavuotistaivaltaan komeasti. Työväentalon saliin on rakennettu nouseva katsomo, ja lavastuksesta vastaa alan huippuammattilainen Markku Sirén. Rautainen ammattilainen on ohjaaja Aila Lavastekin. Siinäpä hyvät eväät harrastajanäyttelijöille, joiden voimin näytellään Pihlajassa Pirkko Saision ja Heini Junkkaalan Elämänmeno. Esitys kuvaa pääkaupunkilaisen Niemisen työläisperheen elämää 1940-luvun lopulta 1960-luvun alkuun.

Teos sopii ja ei sovi Ykspihlajaan. Miksi mukana on kirjailija Pirkko Saisio ja hänen kasvutarinansa? Pelkkä Elämänmeno olisi riittänyt.

Näytelmä lähtee liikkeelle Finlandia-palkinnon jakotilaisuudesta vuonna 2003, jolloin palkinto ojennettiin Saision Punainen erokirja -teokselle. Tämä ei aukea katsojalle lainkaan, jos ei satu muistamaan kyseistä tilaisuutta. Ja mitä tekemistä sillä on Kokkolan Ykspihlajassa juhlivan työväennäyttämön kanssa?

Elina Alho Saisiona on roolissaan loistava ja läsnä, häntä en toki häätäisi pois näyttämöltä. Saahan kirjailija siellä seurata näytelmänsä menoa, ja kommentoidakin, mutta muun ottaisin pois. Sillä Elämänmeno itsessään sopii Ykspihlajaan kuin nenä päähän. Siinä on aivan riittävästi haastetta harrastajanäyttämölle.

Markku Sirén on loihtinut näyttämöstä avaran ja hengittävän. Yleissävy on sininen ja ratkaisut tarinaa tukevia. Kookas ja osin paljas näyttämö on myös haastava. Ensimmäisellä puoliajalla herää epäily, saavatko näyttelijät tilaa haltuunsa lainkaan. Katsoin Elämänmenon kutsuvierasensi-illan viikko sitten, ja toki tuolloin kankeaan alkuun vaikutti varmasti myös kova jännitys. Ei ole helppoa viedä tällaista teosta läpi.

Marjo Oravalla on kova tehtävä, näytteleehän hän karjalaissyntyisen Eilan, perheen äidin roolin, joka ainakin vanhempien katsojien mieleen on syöpynyt televisioversiosta Ritva Oksasen ikimuistettavana tulkintana. Orava selviää komeasti, vaikka varmasti tehtävä ei ole helppo, puhuuhan äiti karjalan murretta. Tulkinta on aluksi hakusessa mutta näytelmän edetessä Orava saa Eilasta otteen ja muuttuu ankaraksi perheenäidiksi, joka ei remmiä säästä ja kiroilee kuin turkinlappalainen. Mikä tekee Eilasta kovan, äidin joka osoittaa rakkautensa työn ja kurin kautta? Eila ei osaa elää tässä ja nyt, lapset ovat riesa, työ välttämättömyys, koti läävä. Eila kokee, ettei hän saa elää oikeasti, kuten kai nykyhokema asian ilmaisee.

Aivan upea on Marian roolissa nuori Elina Salo. Maria on Eilan esikoinen, lehtolapsi. Myös Salo Oravan tavoin lämpenee roolissaan näytelmän edetessä. Ehkäpä tulkintaa helpottaa sekin, että Marian kasvaessa roolihahmo tulee lähemmäksi esittäjän omaa ikää. Myös Marian pikkuveli Seppo, Jani Ammesmäki, jää mieleen.

YTN on avannut ovet kaikkien tulla esiintymään. Lavalla nähdään ilahduttava lapsijoukko tuomassa ajan henkeä. He eivät tehtävässään voi epäonnistua, sillä jännittäminen on sallittua, jopa osin suotavaa, esimerkiksi koulukohtauksissa. Nuorten tyttöjen kommentoiva joukko piristää sekin, kunhan replikointiin saadaan hieman ilmaa, ettei osa puheesta huku näyttämölle.

Vaikka en kokkolalaissyntyinen olekaan enkä Ykspihlajassa koskaan asunut, ja Työväen Näyttämön esityksiä olen seurannut vasta parikymmentä vuotta, lämmin tunne läikähtää rinnassa kun Leo Käkelä lausuu ensimmäisen repliikkinsä tai Auvisen pariskunta Anu ja Pertti Auvinen purjehtivat Eilan ja Alpon, Matti Pellinen, kotiin jatkoille. Anja Auvinen ikääntyvänä tehtaannaisena tekee tässä näytelmässä yhden elämänsä parhaista rooleista.

Entäpä sitten Pelliset? Olisi vaikea kuvitella Riitta Pelliselle muuta roolihahmoa tästä näytelmästä kuin Rauhan, Marjan kummitädin osa. Pellinen näyttelee suurella sydämellä, yhtä aikaa hän on näyttämöllä sekä itsevarma että nöyrä. Kun Rauha kertoo Marialle iltasatua Tsaarin perheestä, katsojakin liikuttuu, vaikka ei satu mikään lempeä ole.

Eikä paljoa heikommaksi jää Marian isäpuolta Alpoa näyttelevä Matti Pellinen. Alpolle Maria on kuin oma tytär, jota isäpuoli joutuu puolustelemaan ankaran Eilan edessä.

Aku-Petteri Pahkamäki ja Merja Kirjava on luonnollisesti mainittava. Pahkamäkeä sietämättömämpää pojankoltiaista ei löydy koko Suomesta, ja Kirjavan venäläinen opas Pietarissa on niin hauska, että vielä tätä kirjoittaessakin naurattaa.

Elämänmeno on YTN:n näyttämöllä oikeaa elämän menoa. Sitä ryydittää Mikko Pellisen luoma musiikki, mutta sen osuus kokonaisuudessa on aivan liian vähäinen.

Mitä pidemmälle ilta etenee, sen tukevammin näytelmä ottaa pihteihinsä. Kun koko joukko ottaa vastaan yleisön aplodit ei voi olla liikuttumatta. Täällä on sovitettu aikatauluja, harrastettu yhteisen hyväksi jo sata vuotta! Kokkolalaiset voivat kiittää juhlivaa näyttämöä menemällä katsomaan esityksen.

Pirkko Saisio ja Heini Junkkaala: Elämänmeno. Kantaesitys Ykspihlajan Työväen Näyttämöllä 24.11. Ohjaus Aila Lavaste,lavastus Markku Sirén, musiikki ja äänisuunnittelu Mikko Pellinen.