Kirkkovuosi lähestyy loppuansa. Tulee tuomiosunnuntai, Kristuksen kuninkuuden sunnuntai. Sitä seuraava pyhä on yksi suosituista kirkkopyhistä. Mutta tuomiosunnuntain sanoma ei ole yhtä mieluisaa kuultavaa kuin adventin sanoma, vaikka molemmissa on kyse Vapahtajan odottamisesta. Joulun lasta on helpompi lähestyä, kuin valtaistuimella olevaa kuningasta. Ylösnousemus on totta, ja siitä raamattu kertoo, että kuolleet herätetään.
”Hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen.” Joh. 5:29
Tuomiosunnuntain evankeliumi kertoo sen, että ihminen on vastuussa sekä tekemistään asioista, että tekemättä jättämisistä. ”Kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.” Matt. 25:31-46
Ei siis riitä se, että ei tee pahaa. Hyvääkään ei saa jättää tekemättä.
Tiistaina oli lapsen oikeuksien päivä. Lapsella tosin ei ole saavutettuja etuja, tai sellaisia joita voisi tavoitella, vaan lapsi on sen varassa, mitä hänelle suodaan.
Lapsi on täysin riippuvainen siitä mitä tekevät isä tai äiti, tai jättävät tekemättä. Aikuisilla saattaa olla saavutettuja etuja, tärkeitä paikkoja, joiden rinnalla lapsi joutuu paitsioon. Ei saisi olla.
Miksi lapsi tässä yhteydessä?
Koska sunnuntain evankeliumissa Jeesus puhuu siitä, että ne teot, mitä on tehty kaikkein vähäisimmille, tai jätetty tekemättä, ovat tärkeitä. Niillä on merkitys.
ja toisaalla hän varoittaa johdattamasta lankeemukseen yhtäkään niistä vähäisistä, jotka häneen uskovat. Siinä on kyse juuri lapsista, toki jokaisesta lapsenuskoisesta. Matt.18:1-10.
Merkillepantavaa on se, että viimeisellä tuomiolla on kaksi joukkoa, jotka kumpikaan eivät tiedä tehneensä Vapahtajalle hyvää, tai pahaa. Milloin me näimme? Koskiko se häneen, kun emme nähneet.
Saamme pyytää näkeviä silmiä, sellaisia jotka näkevät lähellekin, niidenkin ihmisten elämään, jotka ovat lähellä meitä.
Jumala lähestyy meitä Kristuksessa, ja siinä asettaa tuomiolle, jo täällä ajassa. Kristus taas kulkee seurakunnassaan. Sieltä hänet löytää, ja silloin myös apu siihen ahdistukseen, minkä tuomiopäivä kenties tuo. Se on syntien anteeksiantamus, totta maan päällä, ja niin myös taivaassa. Sunnuntain evankeliumi muistuttaa, että usko ei voi jäädä tekoja vaille. Eikä se hyväksy tekemättä jättämistäkään. Mutta teot eivät pelasta, vaan niitä ennen oleva usko. Että Vapahtaja kuoli tosiaan juuri minun syntieni vuoksi, ja tahtoo syntistä hoitaa seurakunnassaan, taivaan kotiin saakka.
Kirjoittaja työskentelee seurakuntapastorina Toholammilla ja Kannuksessa.
