Juha Hurme: Volvo Amazon. Otava 2007, 224 s.

Juha Hurme on tunnettu kulttuurin monitoimimies. Juuri äsken, viime kesänä hän lopetti Volter Kilpi-juhlien puheenjohtajana toimimisen. Vuosittaisilla kirjajuhlilla on juhlittu Suomen ehkä vaikeaselkoisimman kirjailijan (esimerkiksi Alastalon salissa, Pitäjän pienimpiä) tuotantoa Kustavin maisemissa.

Monet kirjallisuutta rakastavat pitävät Kilpeä Suomen parhaimmistoon kuuluvana kirjailijana. Juha Hurme puhuu myös radion kirjallisuusohjelmissa kirjallisuudesta ja ymmärrettävästi, mistä voi päätellä että Kilpi saattaa olla Suomen väärinymmärretyin kirjailija.

Teatterimies Juha Hurme oli perustamassa teatteriryhmää nimeltä Yövieraat, joka keikkailee siellä sun täällä Suomemme maassa. Itse olen nähnyt porukan Seitsemän veljestä, mutta ehdottoman omana sovituksenaan, Seinäjoella.

Oli siinä näkemistä yhdeksi yöksi. Lähinnä Yövieraiden seikkailuista on kirjassa kysymys.

Kiertäviä teattereita ei juuri enää Suomessa ole. Kirjasta selviää että apurahojen ja esitystilausten keskellä painiminen on mahdotonta. Mutta porukka ei kun jatkaa.

Volvo Amazon ei ole reportaasi, mutta kyllä minun sisäiset silmäni levisivät mielikuvasta, että näyttelijä Tanja-Lotta Räikän takapihalle on simahtanut lopullisesti Volvo Amazon, jonka etupenkillä kaksi lumiukkoa keskustelevat keskenään.

Muitakin olemassa olevia ihmisiä kirjassa esiintyy, esimerkiksi Antti Hietanen (ohjaaja), Merja Takalo (jonkun pohjoisen kunnan kulttuurisihteerinä), Vando Suvanto (käsittääkseni muusikko). Sen lisäksi kirjassa esiintyy erinimisiä henkilöitä erilaisissa rooleissa. Teksti muistuttaa muodoltaan Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, joka on romaani, mutta jossa puhutaan repliikein.

Kirjan nimen alla ei lue nimenomaisesti että romaani, mikä antaa kirjoittajalle taatusti enemmän vapauksia kuin tavalliselle romaaninkirjoittajalle kukaan kustannustoimittaja antaisi. Niin täydellisesti se kaihtaa määrittelyjä.

Mistä ihmeestä Otava löytää tälle markkinointikanavia?

Tässä meillä on kertomus anarkistisesta ja sinisenköyhästä teatterista, joka kuvaa todellisuutta ryhmän oman näkemyksen mukaan. Oikea teatteriromaani!

Ryhmän (nuoret) miehet tuntuvat olevan dynamo. Välillä, kun ei voi muutakaan tehdä, porukka linnoittautuu johonkin hylättyyn kouluun miettimään miten seuraava näytelmä tehtäisiin.

Porukka kalastaa, istuu nuotiolla, juoksee lenkeillä ja välillä harjoittelee. Joskus harjoitukset päätyvät oikeiksi esityksiksi. Kyseessä voi olla myös improvisaatioteatteri.

Volvo Amazon ja sen sisällä istuvat lumiukot ovat mukana jo aika aikaisessa vaiheessa. Viimeksi kumminkin repliikkejä puhuvat lumiukot 1 ja 2, minä, Jaakko Kuorelahti, muurahainen, pääministeri, Markku Partanen, päästäinen, Pia, Petri, Reetta, Yrjö Suominen sekä nainen joka kertoo olevansa mielikuvitusta, mutta tietää olevansa esimerkiksi prinsessa Konviramur.

Paikka saattaisi olla Paimio, jonne minä-roolihenkilö kaipailee välillä oikein kovasti. On täysin mahdollista että Pia, Petri ja Reetta ovat minä-henkilön lapsuudenystäviä.

Muurahainen tahtoo kuulla vielä kerran runon josta se pitää:

Lumi on viisas, se henkilöitään koskaan / nimeltään ei näytä eikä piirrä näkyviin / muuta kuin kolon, joka kerran oli täysi, / nyt vain tyhjä muotti, jossa varjot haparoivat / taikka tuuli herätessään hetken pysähtää.

Tällaisesta henkilömäärästä ja tapahtumista on mahdoton pysyä jyvällä koko ajan. Arvostelua kirjasta ei saa tekemälläkään. Itse kunkin on se luettava ja mietittävä miten on itse päätynyt noin 2-vuotiaasta nykyiseen olotilaansa.