Alkupuolelta voisi mainita Kaija Tunkkarin esittämän, ja Helena Anhavan kirjoittaman, viehättävän kuvauksen kahden ihmisen kohtaamisesta kahvilassa, herkästä katseesta yli pöydän kun muu maailma menettää merkityksensä. Paula Saari ja Irja Tunkkari puolestaan tulkitsivat herkullisesti Marjatta Pulkkisen runoja nuoren tytön kihla-aikeista. Kokonaisuus parani kun esiintyjät vapautuivat ja teemassa päästiin pysyvämpään vaiheeseen.

Sirkka-Leena Leppävuoren esittämänä viehätti Juhani Tikkasen arjen rakkauden kuvaus. Tässä samassa osiossa Tuula Pulkkinen ja Kaija Tunkkari sanailivat vakuuttavasti Tabermannin tekstin Kantajat. Ryhmän ensikertalainen Hilkka Klemola toi miellyttävän lisän ryhmään muun muassa Anna-Mari Kaskisen runon myötä.Vattuskan ja Vattusen yhteiselon harmittomasta arjesta kertova Eeva Heilalan runo, sekä Pulkkisen kirjoittama Tildan ja Aapin tapaaminen pitkän amerikanreissun jälkeen, olivat parhaasta päästä.

Koskettavimmillaan oltiin kuitenkin Maila Pylkkösen runossa, Irja Tunkkarin tulkitsemana. Miten paljon voikaan kertoa muutama pieni sana runon sisällä, kuten edellä mainitussa ”olis se saanut olla”, kaipaus oli käsinkosketeltavaa. Hyvä tunnelma oli myös Leppävuoren esittämässä päätösrunossa, Lassi Nummen sanoin ”ei lähdön kipua, vaan saapumisen rauha”.

Nyt kuultu Elämää kestävä rakkaus oli runo tuokio, eikä esityksellisyyteen oltu sen kummemmin panostettu. Koosteessa olisi kuitenkin ainesta osaksi perusteellisempaakin toteutusta, näyttämölliseen tilaan. Tämän kaltaisia teemallisia runotuokioita voisivat kirjastot järjestää jopa säännöllisesti, vaikka kuukausittain, yhteistyössä lausunnan harrastajien kanssa. Uskon että kirjastojen asiakkaat oppisivat piankin tavoille ja pysähtyisivät toviksi runon äärelle.