Ian McEvan: Rannalla. Romaani, 183 s. Suom. Juhani Lindholm. Otava 2007.

Juhani Lindholmin suomentama Ian McEvanin Rannalla -romaani, alkuperäiseltä nimeltään On Chelsil Beach, on hyvä esimerkki siitä, miten menestyskirjallisuuden vauhtipyörä tänä päivänä pyörii. Rannalla ilmestyi alkukielellä Englannissa vasta tänä keväänä, ja syksyyn mennessä se on ehtinyt lukupiirien valokeilaan myös Suomessa. Hesarin pääkriitikko löytää siitä virheen, Kirsi Piha puolestaan ihastelee blogissaan sen tunnelmaa ja niin edelleen.

Rannalla-romaanissa on hyvä tarina. Moniäänisistä kommentaattoreista kukaan ei kuitenkaan pysty sanomaan siitä oikeastaan sen enempää, kuin jo kirjan lievetekstissä on kerrottu - kyse on siitä, kuinka yksi tekemättä jäänyt ele muuttaa henkilöiden elämän lopullisesti. Se ei ole pelkästään hyvä tarina, se on kestävä, tai pitäisikö fiilistellen sanoa ikuinen tarina, perustarina, johon voi törmätä yhtä hyvin muinaisissa tragedioissa kuin kirjakaupan uutuushyllyn äärelläkin. Myyväkin se on, helppo ostaa. Runousopin (n. 330-320 eKr) tekijäksi merkitty Aristoteles myhäilisi tyytyväisenä McEvanin teokselle, jos olisi tuntenut romaanimuodon. Rannalla sisältää kaikki klassisen draaman ainekset unohtamatta haikean loppujakson sisältämää kitkerää katharsista, puhdistautumisen tunnetta.

Antiikissa kirjallisuuden ja menestysnäytelmien foorumina olivat Ateenan tragediakilpailut. Ehkä ei ole aivan hatusta reväistyä ehdottaa, että tänä päivänä kirjamessut vaikkapa Kööpenhaminassa tai Frankfurtissa ajavat saman asian. Messuilta kustantaja lienee tämänkin kirjan oikeudet hankkinut. Tuttu tekijä, tuttu tarina. Hyvin tuotteistettu. Helppo ostaa.

Juonen tasolla Rannalla on brittiläisen korrekti kertomus ”traumaattisesti” päättyvästä hääyöstä. Ollaan 1960-luvun kynnyksellä, uuden ja vanhan maailman rajalla. Ollaan kahden elämän taitekohdassa. Päähenkilöiden käyttäytymistä rasittaa heidän taustoistaan johtuva konservatiivinen ja puhumaton, ehkä seksuaalikielteinenkin seksuaalimoraali. Lukija tietysti tietää hyvin, millaisessa ristiriidassa tämä on sen kanssa, mitä 1960-luvusta puhutaan vapautumisen aikakautena. (Rannalla -romaanissa tämä ristiriita ei ole hauska vaan sentimentaalisen traaginen.) Joka tapauksessa valistuksen, neuvojen, ja kokemuksen puute johtavat onnesta onnettomuuteen, kuten Runousoppi muotoilisi. Ja Euroopan lukupiireissä päästään kiinnittämään huomiota siihen, miten kumpikaan päähenkilöistä ei ollut saanut lapsena äidiltään hellyyttä.