Tie kulkee lävitseni

ja kauas pois.

Olen jo siellä.

Kokkolalaisen Kaj Hedmanin uusin runokirja Måltid, kvark och sula, on ilmestynyt jokin aika sitten Scriptumin kustantamana. Vapaahkosti käännettynä pienen runokokoelman nimi on Ateria, rahkaa ja pohjallinen. Nimi on peräisin yhdestä kirjassa olevasta runosta, jossa aamukahvi tuoksuu mereltä ja puulta ja viisikymmenluvun keittiöltä.

Runokirja on jäsentynyt alun lyhyisiin, aforisminomaisiin säkeisiin. Myöhemmin tulevat pidemmät mielikuvien, tunnelmien ja sanojen juoksuttelut, jos nyt kirjailijan säkeitä siten voi luonnehtia. Niissä yhdistyvät eräällä tavalla hyvin arkiset asiat tuokiokuvina ja toisaalta iättömät, laajat inhimilliset teemat.

Kaiken ohessa piirtyy suomalainen maisema, ehkäpä kirjailijan omat koetut maisemat sekä sisäiset maisemat, joissa abstrakti ja käytännöllinen juohevasti yhdistyvät.

Runot ovat haasteellista luettavaa. Näennäisen yksinkertainen ei ole yksinkertaista. Osa runoista on toteavia ikään kuin asiat olisivat niin tai näin. Jotkut säkeet on kuin heitetty eteesi jonkun tilanteen kuvauksina, toteamuksina. Niihin kaipaisi jotain enemmän.

Hedmanin säkeet ovat jollain tavalla hyvin visuaalisia. Monia säkeiden kuvaamia asioita tai tapahtumia voi nähdä mielessään, vaikka teksti itsessään ei sisällä mitään kuvallista.

Jos haluaa kuiskata,

on jätettävä

taakseen hiljaisuus.

Jotenkin minua viehättävät kirjan lyhyet runot, jopa aforistimaisen lyhyet. Pidemmissä kadotan otteen. Kuvia on liian paljon. Runot ovatkin tarkoitettu luettavaksi moneen kertaan, vähitellen, kerta kerralla niistä avautuu jotain enemmän. Kenties.

Jos haluaisi hakea yhtymäkohtia joihinkin suomalaisiin runoilijoihin, klassikoihin, niin ainakin minulle tulee mieleen kielellisestä tyylistä ja ehkäpä osin runojen tunnelmista Solveig von Schoulz. Mikäli on lukenut Lassi Nummea, häntäkin voisi nähdä hitusen, ainakin arjen pienissä säkeissä, vaikka asioiden esille tuomisessa on selviä eroja. Vanhempaa sukupolvea edustava Nummi puhuu viittein, Hedman suorempaan. Luonto on kuitenkin molemmille tärkeä.

Ehkäpä puhuttelevimpia Hedmanin runoista ovat yksinäisyyttä ja kenties erilaisuuttakin kuvaavat runot. Jokainen meistä löytää itsessään samoja tuntemuksia, enemmän tai vähemmän. Kipu on läsnä. Silti läsnä on myös ilo elämästä.

Kipu tuntuu pahemmin

aina kun verhot on vedetty sivuun, ja eloton

katu on herännyt.

(Suomennokset toimittajan).