KOKKOLA (KP)

Abstrakti taide on viime aikoina yllättänyt. Vielä joitain vuosia sitten se tuntui ja näytti auttamattoman vanhakantaiselta. Ei-esittävän nykytaiteen teoksen ohitti usein tyyliin ”ai tämä tyyppi on jämähtänyt 60-luvun konstruktivismiin”.

Abstraktin kuvan väripsykologiset ulottuvuudet kyllä viehättivät - ja voimistivat. Värithän ja etenkin suuret yksittäiset väripinnat saavat ihmisessä aikaan ihan puhtaan fysikaalisiakin vaikutuksia kuten virkistymistä tai rauhoittumista.

Nyt, yllättäin, juuri tämä ei-esittävyyteen oleellisesti liittyvä melko meditatiivinenkin elementti vaikuttaa hyvin radikaalilta asenteelta. Siis totta vieköön sellaiselta, joka on nykyisten kiireen pelisääntöjen ja esimerkiksi suurille kaupunkikeskuksille ominaisen hektisen elämänmenon ulkopuolella.

Renlundin upeassa Outside the rules, outside the centers nykytaiteen näyttelyssä norjalaisen Stig Arne Waran pienimuotoiset akryylimaalaukset kiinnittyvät selkeimmin tähän abstraktionismin meditatiivisuutta korostavaan perinteeseen.

Norjalaistaiteilijan teoksissa voi nähdä jotain samaa kuin Mark Rothkossa. Rothkon suuriin värimaalauksiin verrattuna Waran teokset ovat kuitenkin pienimuotoisempia. Waran teosten jotenkin harrastajamainen ote tuo myös esiin jonkinlaista hyvin viehättävää keskeneräisyyden tematiikkaa.

Tanskalainen Claus Carstensenin litografiat sen sijaan ovat raivokkaamman abstraktin eksperssionismin jälkeläisiä. Teosten sotkuiset jäljet nostavat hienosti esiin lian ja puhtauden välisen vuorovedon. Carstensenin teokset tuovat ei-esittävään mukaan myös tekstin hyvin mielenkiintoisilla tavoilla.

Sanojen kautta teokset kiinnittyvät etenkin lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen. Siksi ne eivät välttämättä ole ihan helppoa katsottavaa vaikkapa kaltaisilleni pienten lasten äideille. Tunnistan hyvin itseni sotkevia lapsia toruvista lauseista. Mutta mitä jos antaisimme itsemme ja lastemme välillä sotkea? Olisiko se oikeasti niin kauheaa ja voisiko siitä syntyä jotain uutta, uudenlaista iloa suhteessa lapsiimme?

Ruotsalainen Pärra Andreasson tuo tässä näyttelyssä valokuvien kautta esiin kaupunkitiloihin tekemiään graffiteja. Eräänlaista laitonta sotkemisen kuvakulttuuria siis. Epäselväksi jää, onko Andreasson tehnyt kuvat luvatta, kuten graffitin perinteeseen kuuluu. Niin tai näin, Andreassonin töistä puuttuu laittomuuden tunto, sääntöjen ulkopuolella olemisen asenne.

Ehkä valokuvat graffiteista ovat liian siistejä. Esimerkiksi jossain Laihian tai vaikka Kannuksen asemalla junavaunujen kylkeen sprayjatut kuvat tuntuvat Andreassonin teoksiin verrattuna radikaaleimmilta ja siksi puhuttelevimmilta.

Renlundin näyttely osoittaa kokonaisuudessaan sen, miten mielenkiintoisiin suuntiin nykytaide juuri nyt liikkuu. Nykytaide tekee vaikeaselkoisempia taiteensisäisiä viittauksia, jotka ovat tärkeitä etenkin taiteentekijöille.

Mutta nykytaide myös ja ennen kaikkea asettaa kysymyksiä ja avaa näkökulmia toisenlaisiin tapoihin katsoa ja kokea elämää. Outside the rules, outside the centers kaltaisten näyttelyiden kautta tämä uusia näköaloja avaava taide tulee hyvin helposti lähestyttäväksi.

Näyttelyn kautta se tulee myös lähelle meitä ns. marginaaleissa asuvia. Voimme vain avata kotiovemme ja kipaista näyttelyyn. Mieluummin jalkaisin, pyörällä tai bussilla. Miksikö? Käykää katsomassa tämä näyttely, niin tiedätte kyllä miksi.