Suomessa loppukesän aikana lanseerattava Nissan Tiida on itseasiassa vanha malli. Ensiesittelyn se koki jo loppuvuodesta 2003 ja viime vuosina sitä on myyty varsin paljon Euroopan ulkopuolella.Nytkään Tiidalla ei ole koko Euroopan valloitus käynnissä, sillä automalli tulee myyntiin lähinnä Itä-Euroopan maissa, Irlannissa ja Suomessa.
Nissanin aikaisemmista malleista Tiida muistuttaa lähinnä Almeraa. Tiida on perusauton näköinen ilman esimerkiksi Qashqaille tyypillisiä erikoisuuksia. Rohkeaa muotoilua Tiidassa edustavat oikeastaan vain keulan kiilamaiset valot. Yleisilmeeltään Tiida on jopa yllättävän kantikas. Näkyvyyttä taakse auttavat lähes tila-auton kokoiset sivupeilit.
Tiidan perusrakenne juontaa juurensa vajaat 20 senttiä venytetystä Micrasta.
Tiida näyttää ja tuntuukin selvästi suuremmalta kuin Micra. Suuremmat sisätilat Tiidassa on kuin Almerassakin. Tiidassa myös istuu selvästi korkeammalla kuin Almerassa, joten autoon meno (niin eteen kuin taakse) ja autosta poistulo sujuvat helposti. Vaikka istuimet ovat korkealla, katto ei silti tule vastaan pidemmälläkään matkustajalla. Kuljettajan istuimen korkeutta voi säätää todella runsaasti.
Takaistuimet liukuvat osassa malleista tarvittaessa pystyasennossakin lähes 25 senttiä. Täten tavaratilaa saadaan kasvatettua ilman, että takapenkin selkänojia kaataa.
Tiidaa tuodaan Suomeen sekä virallisesti 5-ovisena viistoperäisenä että 4-ovisena sedan-mallina. Sedan on noin 18 senttiä pidempi ja sen tavaratila on jopa 200 litraa suurempi kuin viistoperäisessä.
Kumpaakin mallia on saatavissa 1,6- ja 1,8 litran bensiinimoottorilla sekä 1,5 litran dieselillä. Automaattivaihteisto on saatavissa pienempitehoisen bensiinikoneen yhteyteen.
Koeajossa ollut 1,6-litrainen moottori riitti tavalliseen ajoon aivan hyvin. Tyhjäkäynnillä ja hiljaisessa vauhdissa moottorin ääntä tuskin kuuli ohjaamoon, kiihdytyksissä luonnollisesti koneen olemassaolon huomasi korvillakin. Tiidan vain 5,2 metrin kääntösäde tarkoittaa sitä, että uusi malli kääntyy näppärästi myös parkkipaikoilla. Myös ohjaus soveltuu hyvin parkkipaikka-ajoon, sillä matalilla nopeuksilla rattia on todella kevyt pyörittää.
Meksikossa valmistettavia autoja tehdään visia, acenta ja tekna-varustetasoilla. Edullisimpaankin versioon kuuluvat muun muassa manuaalinen ilmastointi, kauko-ohjattava keskuslukitus sekä ohjauspyörästäkin toimiva yhden cd:n radio. Teknassa varusteisiin sisältyy jo muun muassa osittainen nahkaverhoilu, kevytmetallivanteet ja 6 cd-levyn vaihtaja.
Kaikissa malliversiossa on kuta kuinkin samat turvallisuusvarusteet: Muun muassa ESP-ajonhallintajärjestelmä, lukkiutumattomat jarrut sekä etu- ja sivuturvatyynyt.
Muun muassa Qashqain ja Muranon jälkeen Tiida on selvästi Nissanin perinteisempi automalli. Almera jätti taakseen suuret jalanjäljet, mutta Tiida täyttää kuitenkin jälkeläisen vaatimukset pääosin. Tiida on turvallinen perusauto, mikä ei herätä sisustuksella eikä ulkomuodolla suuria tunteita puoleen eikä toiseen. Uuden mallin varustetaso hintaansa nähden on varsin hyvä. Tosin juuri tässä hintatasossa kilpailu on erittäin kovaa, sillä samaa hintaluokkaa ovat muun muassa juuri uusiutunut Toyota Corolla ja Ford Focus.
Tiida kääntänee kuitenkin Nissanin viime ajat hieman laskusuunnassa ollutta Suomen myyntiä. Heinäkuussa Nissanin malleista selvästi eniten kaupaksi kävi Primera..