Nissan on pyrkinyt aiemminkin lisäämään asiakaskuntaansa aivan uudentyyppisillä ajoneuvoilla, ja juuri Suomessa ensiesittelyyn tuleva Qashqai jatkaa tätä linjaa. Aasialaisen paimentolaisheimon mukaan nimetty Qashqai korvaa periaatteessa Almeran, mutta Qashqai muistuttaa Almeraa todella vähän. Qashqaita voi hyvin kutsua nelivetomaasturiksi muun muassa korkeuden ja nelivetoisuuden puolesta, mutta silti autossa on tiettyjä ominaisuuksia perushenkilöautosta. Qashqai on reilut 10 senttiä matalampi kuin yleisimmän citymaasturit, mutta runsaat 10 senttiä korkeampi kuin monet c-segmentin autot. Maahantuoja kutsuu mallia mielellään nimellä crossover.Almeraa myytiin menneinä vuosina paljon, ja menestystä odotetaan Englannissa Sunderlandissa valmistettavalta Qashqailtakin. Mallin myyntitavoitteeksi on asetettu Suomessa tälle vuodelle 2 450 autoa, joten sijoitus tulisi vuoden kuluttua olla kahdenkymmenen myydyimmän mallin joukossa. Nissanilla on laskettu, että 80 prosenttia Qashqain ostajista ei ole aiemmin omistanut Nissania.
Tavoitteet ovat kovat, mutta koeajon perusteella eivät mahdottomia. Qashqai on erilainen auto. ”Crossoverin” puoleen saattavat kallistua citymaasturia pohtivat, ja myös uutta perushenkilöautoa etsivät, jotka eivät kuitenkaan halua taivutella itseään autoon mennessä.
Qashqaita on kolmea varustetasoa (Visia, Acenta ja Tekna) ja moottorivaihtoehtoja neljä. Niin automaattivaihteiston kuin nelivedonkin saa isoihin bensa- ja dieselmoottoreihin.
Edullisimpaan Visia-malliinkin kuuluvat vakiona muun muassa sävylasit, ajotietokone, keskuslukitus, radio, hands free sekä äänentunnistus bluetooth-yhteydellä, jäähdytetty hansikaslokero, ABS-jarrut, ESP-ajovakaudenhallintajärjestelmä sekä asianmukainen turvatyynyjärjestelmä.
Koeajossa olleeseen Tekna-malliin kuuluvat lisäksi muun muassa xenon-valot, automaattinen kaksivyöhykkeinen ilmastointi, kevytmetallivanteet, peruutustutka, älyavain, kuuden cd:n vaihtajalla varustettu audiojärjestelmä sekä tummennettu lasikatto sähköisellä aurinkosuojalla.
Varustetasovertailussa esimerkiksi puhelimen kytkeminen bluetooth-yhteydellä automaattisesti auton audiojärjestelmään, kuuden cd:n vaihtaja sekä laaja takapenkille asti ulottuva lasikatto eivät kuulu moneenkaan tämän hintatason auton varusteluun. Jos jotain varusteluun voisi kaivata lisää, niin sähkötoimiset istuimet.
Koeajossa olleessa Tekna-mallissa oli älyavain eli avainta ei tarvinnut ottaa pois taskusta lainkaan ajon aikana: Auton ovet avautuvat (ja sulkeutuvat) kuljettajan ovessa olevasta napista, kunhan vain älyavain on lähellä. Myös virta-avaimen paikalla olevasta ”vivusta” auto käynnistyy, kun älyavain on lähietäisyydellä.
Autoa ajaessa tuntuu heti siltä, että istuu isossa autossa. Näkyvyyttä on riittävästi etukulmiinkin ja suuret sivupeilit auttavat ajoneuvon takaosan seurannassa. Alla olevista nastarenkaista kuului enemmän ääntä kuin kahden litran moottorista. Suuremmissa moottoreissa on kuusivaihteinen vaihdelaatikko. Niin kuin yleensäkin, kuutonen on matkavauhtia varten, kun nopeus on jo 80 kilometriä tunnissa. Etuvedon/nelivedon voi kytkeä päälle käsijarrun vieressä olevasta painikkeesta vaikka kesken ajon. Nelivedon ollessa päällä vaikeissa olosuhteissa voima ohjautuu automaattisesti renkaisiin, joiden alla on eniten pitoa. Tehtaan ilmoituksen mukaan nelivedon ollessa päällä kulutus on sadalla vain 0,3–0,4 litraa suurempi kuin etuvetoisena. Uudella tekniikalla kulutusero on kaventunut huomattavasti menneistä vuosista. Voi olla, että vaativat asiakkaat toivovat lähivuosina moottorivaihdoksi vieläkin tuhdimpaa konetta. Toisaalta talvikeleillä vähemmälläkin hevosmäärällä pärjää, jos kaikki pyörät vetävät.
Qashqain menestystekijöitä ovat erilaisuus sekä laaja varustelutaso, joten kauppoja varmasti syntyy. Nissanin markkinoinnin yksi haaste on suomalaisittain vaikean nimen, Qashqain, mieleen jääminen.