(KP)
Raskaana olevien ja imettävien äitien ruokavalio on Suomessa verraten hyvällä mallilla. Ruokatottumukset ovat kehittyneet myönteisesti. Monet äidit lisäävät suositeltavien ruokien käyttöä raskauden aikana ja vähentävät epäedullisten ruokien käyttöä.Valtaosa odottavista äideistä käyttää päivittäin ruisleipää, pehmeitä rasvoja, kasviksia, hedelmiä ja marjoja sekä maitovalmisteita. Vastaavasti kahvin, alkoholin ja maksaruokien käyttöä vähennetään tai vältellään.
Jyväskylän kaupungin ravitsemusterapeutin Arja Lyytikäisen mukaan yleisessä kehityksessä on kuitenkin myös huolenaiheita. Ruokailu on epäsäännöllistynyt, epäterveellisten välipalojen, makeiden juomien ja makeisten nauttiminen on lisääntynyt ja kasvisten kulutuksessa on isot erot eri väestöryhmien välillä.
Neuvolatyössä raskaus- ja pikkulapsiaika ovat otollisia hetkiä yrittää vaikuttaa koko perheen ruokatottumuksiin, sillä vanhemmat haluavat lapsensa parasta elämän kaikilla osa-alueilla.
Arja Lyytikäinen korostaa, että hyvä ravitsemusneuvonta vaatii perheen tilanteen tuntemista.
– Perheen arjen ymmärtäminen, sen yhteinen pohdinta ja käytännönläheiset ruokaohjeet ovat usein tarpeen. Kokonaisvaltainen vanhemmuuden tukeminen edistää myös hyvän ravitsemuksen toteutumista perheissä.
Ruoka-ajat ja
ruokarajat tarpeen
Lyytikäisen mukaan yksi keskeinen haaste neuvontatyössä on, miten ohjata perheitä selviämään nykyisessä ruokakylläisessä maailmassa, jossa ruokaa on koko ajan tarjolla. Se edellyttää perheiltä säännöllisten ruoka-aikojen ja järkevien ruokarajojen omaksumista.
– Järkevät ruoka-ajat ja ruokarajat eli mitä, milloin ja kuinka paljon syödään, auttavat koko perhettä hyvän ruokavalion toteuttamisessa ja voivat olla yksi keino myös lihavuuden ja syömispulmien ehkäisyssä. Säännöllinen ruokarytmi tuo lisäksi lapsen arkeen ennustettavuutta ja antaa lapselle perusturvallisuuden tunnetta, Lyytikäinen painottaa.
Lyytikäinen puhui raskaana olevien ja imettävien äitien sekä pikkulapsiperheiden ravitsemuksesta aiemmin tällä viikolla valtakunnallisilla neuvolapäivillä Kuopiossa.