Riitta-Maija Sykkö (KP)
Kymmenisen prosenttia kaikista ensiluokkalaisista kärsii yökastelusta. Vain allergiat ovat lapsilla kastelua yleisempi sairaus. Yleisyydestä huolimatta vain harva lapsi saa ratkaisevaa apua yökasteluunsa, sillä ennakkoluulot estävät tehokkaan hoidon.– Yökasteluun suhtaudutaan edelleen häpeillen. Sitä pidetään yhä tabuna. Vanhentuneet selitykset, kuten se, että kastelu johtuu pääosin psyykkisistä tekijöistä ja että ongelma poistuu iän myötä, elävät vielä – myös oppikirjoissa. Tämä estää monia lapsia saamasta tehokasta apua, jota tänä päivänä olisi tarjolla.
Tiedetään, etteivät yökastelijat poikkea psyykkisiltä ominaisuuksiltaan muusta väestöstä. Sen sijaan ei liene epäselvää, että yökastelu rasittaa lapsia henkisesti, kertoo Søren Rittig, joka on Århusissa sijaitsevan Skejbyn sairaalan lasten inkontinenssikeskuksen johtaja.
Keskus on maailman johtavia yökastelun erikoisyksiköitä.
Ennakkoluulot estävät monia hakeutumasta hoitoon, vaikka vaiva on hyvin yleinen ja tutkimusten mukaan sitä esiintyy myös tasapainoisissa olosuhteissa. On kuitenkin tärkeää, että perheet tarttuvat toimeen ratkaistakseen ongelman, sillä pitkään jatkuva, hoitamaton yökastelu voi vaurioittaa lapsen itsetuntoa.
Kasteluun
useita syitä
Yökastelu, latinankieliseltä nimeltään enuresis nocturna, määritellään tahattomaksi sängynkasteluksi sellaisessa iässä, jossa lapsi ei enää tavallisesti kastele sänkyään. Tämä tarkoittaa noin viiden vuoden ikää. Yökastelu on usein lapsen ainoa oire, eikä hänellä yleensä ole virtsaamisvaikeuksia päiväsaikaan.
Yökasteluun on monia syitä, esimerkiksi pieni rakko tai hallitsemattomat rakon supistusliikkeet. Useimmiten vaivan aiheuttaa se, ettei lapsen elimistö tuota riittävästi vasopressiiniä, joka vähentää virtsaneritystä öisin.
Liian vähäistä vasopressiinin tuotantoa voidaan hoitaa lääkkeellä, joka korvaa puuttuvan määrän. Toinen hoitomenetelmä on lapsen sänkyyn asennettava hälytinpatja, johon asennettujen anturien kastuttua hälytin aktivoituu. Hälyttimen ääni herättää usein myös muun perheen. Ajan myötä lapsi tavallisesti oppii heräämään ajoissa.
Yökastelu tutuksi
kampanjalla
Maaliskuussa aloittava yhteispohjoismainen tiedotuskampanja keskittyy yökasteluun. Tiedotuskampanja on käynnistetty Skejbyn sairaalan lasten inkontinessikeskuksen, Rigshospitalet-sairaalan yökasteluklinikan ja lääketehdas Ferring A/S:n yhteistyöprojektina. Kampanja auttaa lääkäreitä, opettajia ja vanhempia tunnistamaan ongelman – sekä ennen kaikkia hyödyntämään käytettävissä olevia hoitokeinoja. Kampanjan tunnuslause on ”Se ei ole sinun syysi”.
Se ei ole sinun syysi -kampanja tähtää yökastelua koskevien tabujen murtamiseen, jotta vaivasta kärsivät lapset saisivat apua, ennen kuin heidän itsetuntonsa vaurioituu. Kouluihin ja lääkäreille lähetetään maaliskuun aikana lisätietoa kampanjasta ja yksityiskohtaista tietoa lasten yökastelusta.